Livestriimi: Topmost - Hold Me 2020 Tour
Kevään 2019 Happy Together -konserttikiertue oli suurmenestys ja sen innoittamana Topmost esiintyy jälleen ensi keväänä kaikille 60`s musan diggareille ja ikuisesti uskollisille faneilleen.
Vuonna 1967 Topmost oli Suomen suosituin nuorisoyhtye ja keikkamatkat ulottuivat myös ulkomaille, Ruotsiin ja Tanskaan saakka. Koulupojista koostuneen Topmostin suosio perustui suurelta osin puhtaaseen yhteislaulantaan sekä rhythm and blues- ja soul-musiikin hallitsemiseen. Nuoret soittajat olivat myös tyttöjen mieleen, ja tätä edesauttoi huoliteltu pukeutuminen, sillä esiintymisasut ostettiin Tukholman sen ajan huippuvaatekaupoista.
Yhtyeen levytyksistä Merisairaat kasvot, Näen mustaa vain ja Hän sinut jättää nousivat listoille ja saavuttivat suuren suosion. Koko Topmostin levytyshistoria löytyy vuonna 2012 julkaistulta albumilta Topmost Years. Albumi on kokoelma yhtyeen levytyksistä ja live-nauhoituksista 1960-luvulta.
Topmost julkaisee kuluvan vuoden lopulla uuden sinkun Hold me, joka on jo tullut monelle tutuksi muun muassa suositulla Happy Together -kiertueelta. Topmostin kokoonpanoon kuuluvat Gugi Kokljuschkin (laulu), Harri Saksala (laulu), Kisu Jernström (rummut + laulu), Holle Holopainen (basso + laulu), Eero Lupari (kitara + laulu) ja Tommi Lindell (koskettimet v. 2004-). Yhtyeen alkuperäinen kosketinsoittaja Arto ”Poku” Tarkkonen menehtyi syksyllä 2007.
[ALWAYS_EXPANDED]
Tapahtumapaikka / Venue
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Katso myös nämä 🔥
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
Lue lisää
katso ilmaspäivät
Lue lisää
Lue lisää















