Katri Ylander, pe 13.11.

Hinta: alk. 17 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:

Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.

Katri Ylander On the Rocksiin 13. marraskuuta

Valloittava Katri Ylander palasi parrasvaloihin viime vuonna julkaistulla Sano mulle jotain kaunista -kappaleellaan, joka oli valtaisa radiomenestyjä ja striimasi kultaa. Nyt syksyn alkaessa artisti julkaisi tuoreen Yhteisii unelmii -albumin levy-yhtiö Suomen Musiikin kautta. Uudella albumilla käsitellään rehelliseen sävyyn luopumista, parisuhteen eri vaiheita ja niihin liittyviä epävarmuuksia, sekä pelkoja.

Katri tunnetaan luonnonkauniista ja vahvasta äänestään sekä tunteisiin vetoavasta tulkinnastaan. Kuulijat ovat monta vuotta kaivanneet tätä upeaa laulajaa takaisin ja nyt hänet nähdään On the Rocksissa marraskuussa.

- - - - - - - - - - - - -

Vallitsevan poikkeusajan sääntöjen mukaisesti kaikille asiakkaille on istumapaikka ja tapahtumien kapasiteettia on rajoitettu. Toivomme, että asiakkaat pyrkivät olemaan oman seurueensa parissa sekä pitävät huolta turvaväleistä ja riittävästä käsihygieniasta. Liikkuminen ja tanssiminen on kuitenkin sallittua.

• Älä saavu paikalle, jos sinulla on flunssaan viittaavia oireita tai olet matkustanut ulkomailla viimeisen 14 päivän aikana. Sairastapauksissa lipulla on palautusoikeus.
• Pese tai desinfioi kätesi heti ravintolaan saavuttuasi, WC-käynnin yhteydessä sekä lähtiessäsi.
• Säilytä riittävä turvaväli muihin asiakkaisiin sekä henkilökuntaan ja vältä tungosta
• Suosi korttimaksua, etenkin lähimaksua

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Tapahtumapaikka / Venue

Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Mikonkatu 15
00100 HELSINKI

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)