Verkossa: Kohottavat Sunnuntailuennot
SUNNUNTAI-LUENNOT
Jokaisena sunnuntaina on vaihtuva teema henkisen hyvinvoinnin saralta. Mukana suomalaisia meditaatio-opettajia ja ainakin kerran kuukaudessa vieraileva meditaatio-opettaja ulkomailta. Tällöin luentoa voi kuunnella Zoomissa joko englanniksi tai tulkkausta suomeksi. Luennot striimataan myös Youtubeen, josta niitä voi käydä katsomassa jälkikäteen myös tallenteena.
28.2. Itsekunnioitus - elämän välttämättömyys / Lotta Arbman
7.3. Kuinka pysyä vakaana kaaoksen keskellä? / Mani Modhwadia
Vapaa pääsy. Avoin kaikille.
Erityisvieraiden esittely:
Lotta Arbman on koordinoinut Brahma Kumariksen toimintaa Ruotsissa vuodesta 1988 lähtien ja toimii sihteerinä Spirit of Humanity -foorumissa, joka on globaali foorumi johtajille, jotka ovat motivoituneet inhimillisistä perusarvoista. Spirit of Humanity -foorumi järjestää säännöllisiä kokoontumisia Islannissa. Lotta osaa kunnioittaa itseään vertailematta itseään muihin ja iloita muiden menestyksestä. Itsekunnioitus kumpuaa sisäisestä turvallisuuden tunteesta, jonka ansiosta voi olla antelias, tyyni ja vakaa.
Sisar Mani Modhwadia on harjoittanut meditaatiota 40 vuoden ajan. Hän on omistautunut palvelemaan maailmaa rakkaudella ajatuksin, sanoin ja teoin. Tämä valovoimainen sisar on syntynyt Afrikassa intialaiseen perheeseen, mutta hän on asunut Englannissa jo parin vuosikymmenen ajan. Hän työskentelee yhtenä päämeditaatio-opettajista Brahma Kumaris henkisen maailman yliopiston Euroopan päämajassa Lontoossa.
Lisätiedot ja ilmoittautuminen alla olevasta linkistä:
https://www.brahmakumaris.fi/tapahtumat/
https://www.facebook.com/opimeditoimaan/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































