Alppirautatie - Suomen suurin pienoisrautatie
Suomen kenties suurin pienoisrautatatie -näyttely Tapiolassa, kauppakeskus Länsituulessa. Sen on toteuttanut Alppirautatieharrastajat ry. Länsituuli löytyy kauppakeskus Ainoan ja Tapiolan metro-/bussiaseman vierestä.
Rata on rakennettu ns. H0-mittakaavaan eli 1:87 ja siinä on piirteitä kaikista Alppimaista, mutta eniten Sveitsistä. Kokonaisuudella ei sinänsä ole esikuvaa, mutta monella detaljilla on. Suurin asema on yksinkertaistettu kopio sveitsiläisestä Oltenin asemasta ja sen ympärillä on muutakin oikeasta Oltenista kopioitua, uusimpana mäen päällä oleva pieni linna, Sälischlössli, pieni palovartiolinna, joka oikeassa elämässä löytyy myös mäen päältä vähän matkan päässä Oltenista.
Malli on oikean linnan piirustuksista oikean arkkitehdin 3D-ohjelmalla piirtämä ja sitten 3D-tulostama. Olten on Sveitsin toiseksi vilkkain rautatieristeysasema. Kolme suurinta siltaa ovat kaikki sellaisia, jotka löytyvät oikeastakin elämästä: Bietschtalin silta Sveitsin Alpeilta Lötschbergin radalta ja Norddalin silta Ruotsin ja Norjan väliseltä malmiradalta Kirunan ja Narvikin väliltä. Esikuva on myös ison joen ylittävällä sillalla, joka oikeassa elämässä ylittää Tonavan Wienin ja Bratislavan välillä.
Avoinna (kevät 2022)
Keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 15.30 - 18.00
Lauantaisin klo 11-14 ja 15 - 18
Vapaa pääsy.
Tervetuloa!
https://alppirautatiet.org
https://fi-fi.facebook.com/pages/category/Community/Alppirata-170067809765896/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































