Kallio Kukkii -kaupunkifestivaali

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Näytä lisää

Tapahtumasta:

Kallio Kukkii 8.-17.5 jälleen, mutta tällä kertaa etätapahtumana. Kulttuurifestivaalin tarjonnassa on tänä vuonna lähes 40 paikallisten asukkaiden ja toimijoiden toteuttamaa tapahtumaa.

Miltä kuulostaisi kivikaraoke, väärinkirjoitetut haikurunot,virtuaalinen taidenäyttely tai punk-keikka? Kallio Kukkii järjestetään tänä vuonna jo 26. kerran.

Koronan aiheuttama poikkeuksellinen tilanne iski kesken festivaalituotannon. - Mietimme perutaanko koko festivaali. Päätimme kuitenkin kokeilla ja siirtää sen verkkopainotteiseksi, tapahtuman tuottaja Pihla Ruuskanen Kallion Kulttuuriverkostosta kertoo.

Tällaisena poikkeusaikana yhteenkuuluvuuden tunne on entistä tärkeämpää. Kalliossa onvahva paikallishenki ja se näkyy myös siinä, miten tapahtumien järjestäjät lähtivät nopeastikehittämään tapahtumiaan verkkoon sopiviksi.

Tapahtumaan ohjelmaa tuottaneiden kirjo on hyvin monipuolinen. On kaupunkilaisia, paikallisiayrityksiä, järjestöjä ja kulttuurialan toimijoita kuten paikallinen teatteri ja museo.

OHJELMAA 

Perjantai 8.5.

Kuka lohduttaisi Nyytiä – kivikaraokekertomus. Josefatin kadun Kalliolle ilmestyy kiviin maalattu tarina. Palautuuko kertomus mieleesi? Kivikaraoken aloittaja Janette Pitkänen

klo 10-10.20 Metsälinnun kehonhuolto. Kohdennettu “kehovartti, joka sopii kaikenlaisille kehoille, mutta eritoten niille, joilla on tuki- ja liikuntaelinvaivoja. KokoTeatteri

klo 11-13.00 Vaihtuva taidetyöpaja verkossa. TaiteenSulattamon taidetyöpajassa mielen hyvinvointia lisätään käsillä tekemisen avulla. Ohjaajana Tarja Kinnunen.

klo 12-13.00 Matilda Mother band pogoo. Christianssonin säveltämää musiikkia livestriiminä, folkrockia 60- ja 70 -luvun soundeilla. Matilda Mother band

klo 10-16.00 Pihapuuhia Lipastossa -näyttelynavajaiset. Pihapuuhia lipastossa -näyttely on rakennettu lipastoon. Se kertoo neljän eri päiväkodin/lastentarhan pihapuuhista kolmena eri aikana aina 1900-luvun alusta 2020-luvulle asti. Lastentarhamuseo

klo 18-19.30 N E B a W a N G a N Z a, C64 game music (cello, bass, MPT-sequences). Arttu Raami

 

Lauantai 9.5.

 

10.00 Kukkiva kansanlastentarha -blogiteksti pohtii Ebeneser-talon pihapiirin muutosta Ebeneserinkansanlastentarhan 1900-luvun alun puutarhamaisesta pihasta nykypäivän säädöksiä vastaavaksipäiväkodin pihaksi. Lastentarhamuseo: https://www.facebook.com/events/539321143395855/

18-18.30 Akustista punkkia livestreamina. Kirkuvien Raivohullujen Puolue:https://www.facebook.com/events/265553981503182/

Sunnuntai 10.5.

10.00 Paperikukkaseppel - kokoelmien kätköistä löydettyjä. Kukkaseppeleen tekemistä voi harjoitellaaskartelemalla oman kukkapannan! Äitienpäivän kunniaksi kukkapannan tekemiseen ohjeistaa videollaLastentarhamuseon kokoelma-amanuenssi Susanna Gillberg. Lastentarhamuseo:https://www.facebook.com/events/539321143395855/

Maanantai 11.5.

 

10.00 Taikataikinaeläimet - kokoelmien kätköistä löydettyjä. Omia leluja ja hahmoja voi valmistaa helpostitaikataikinasta. Videolla Lastentarhamuseon kokoelma-amanuenssi Susanna Gillberg johdattaataikataikinan maailmaan ja kertoo parhaat reseptit omien eläinhahmojen valmistamiseen.Lastentarhamuseo: https://www.facebook.com/events/539321143395855/

 

18.30 Musiikin Kukkia, Keski-Helsingin musiikkiopiston keväinen konsertti. Konsertti on katsottavissa Kalliokukkii -festivaalin ajan 17.5. asti. Keski-Helsingin musiikkiopisto: https://www.facebook.com/events/1574967672658408/

16-18.00 KoKoLive, koko perheen konsertti Hakaniemi-Merihaka alueen sisäpihoilla ja verkossa.

Musisoivatesiintyjät Inka Tiitinen, Anna Veijalainen, Timo Hirvonen, Arttu Takalo ja Jussi Lehtonen. KokoTeatteri & Koko Jazz Club: https://www.facebook.com/events/714111549343286/

18-20 Tehdään Koronakukkia kotona Verstas247:n kanssa. Kun mikään muu ei auta, ja muuta ei jaksa, niinvirkataan vähän. Ota osaa yhteiseen taideteokseen ja virkkaa Koronakukkia. Yhteinen kukkien online-virkkaussessio. Verstas247 - Craftgym: https://www.facebook.com/events/446289759539022/

TIISTAI 12.5.

10.00 Kävelyllä 1900-luvun alun maisemissa. Ebeneser-talon (Helsinginkatu 3-5) aitaan ilmestyy QR-koodeja, jotka älypuhelimella lukemalla pääsee sukeltamaan 1900-luvun alun maailmaan! Tervetuloa(turva)kävelylle Ebeneser-talon ohitse! Lastentarhamuseo:https://www.facebook.com/events/539321143395855/

11-12.00 Millaista soitonopetus on nykyään? Musiikkiopiston rehtori Petri Aarnio kertoo ja vastaakysymyksiin. Keski-Helsingin musiikkiopisto14-14.30 Frida ja käärmehameinen yö. Kirjailija Heikki Niskan uutuusteoksen ”Frida ja käärmehameinenyö” julkistus. Kustantaja Elias Krohn haastattelee kirjailijaa ja kirjailija lausuu otteita teoksesta.
Tapahtuma lähetetään livenä. Kulttuurivihkot: https://www.facebook.com/events/255287082244307/

11-12/13.00 Kallion d-aseman parhaimmat lentskarit. Taitellaan erilaisia paperilennokkeja, heitellään niitäCastreninkadulla ja pidetään kisaa siitä mikä malli lentää parhaiten. Kallion D-asema:http://facebook.com/dasemakallio

KESKIVIIKKO 13.5.

14-15.00 Tuulisen torin asukkaat. Pianisti, lauluntekijä ja laulaja Tuija Rantalainen kirjoittaa tarinallisialaulelmia sieltä, missä milloinkin liikkuu: Kalliossa, Pariisissa, toreilla, puistoissa, kahviloissa ja ratikoissa.Tuija Rantalainen: https://www.facebook.com/events/2515725725200324/

19-19.20 Mira Mink esittää viisi runoa Surun lyömät -runokokoelmasta livestreamina. Mukana KimmoKuitunen, piano. Mira Mink: https://www.facebook.com/events/253998495650126/

TORSTAI 14.5.

15-16.00 Sarjakuvaluentaa, Sarjakuvakeskus. https://bit.ly/3cal1C2

18.00 Kallioaiheista runoutta & Openmic. Kallioaiheista runoutta Mira Minkiltä. Osallistu OpenMiciinomalla livestreamilla. Mira Mink: https://www.facebook.com/events/3242486885763655/

13-14.00 Haikurunoja (väärin) Kuullaan (väärin)kirjoitettuja Haikurunoja. Livenä lukemassayhteisötaiteilijat Anna Marika Tamminen ja Outi Vuoriranta. Kallion D-asema:http://facebook.com/dasemakallio

PERJANTAI 15.5.

 

10.00-10.20 Metsälinnun kehonhuolto. Kohdennettu “kehovartti, joka sopii kaikenlaisille kehoille, muttaeritoten niille, joilla on tuki- ja liikuntaelinvaivoja. KokoTeatteri:https://www.facebook.com/events/541285683254450/

11-13.00 Vaihtuva taidetyöpaja verkossa. TaiteenSulattamon taidetyöpajassa mielen hyvinvointia lisätäänkäsillä tekemisen avulla. Ohjaajana Tarja Kinnunen.https://www.facebook.com/events/373221353344132

12-13.00 Matilda Mother band pogoo. Christianssonin säveltämää musiikkia livestriiminä, folkrockia 60- ja70 -luvun soundeilla. Matilda Mother band: https://www.facebook.com/events/518406862397487/

15.00-15.45 Teos- ja tekijäesittely: Aktivistinäytelmä III KokoLIVE. Saamme esimakua Kokoteatterin ensisyksyn päätuotannosta ”Aktivistinäytelmä III”. Keskustelemassa käsikirjoittaja ja näyttelijöitä.  KokoTeatteri: https://www.facebook.com/events/229250901700827/

20-21.00 Live stream -keikka. Pretty Young Band soittaa ensimmäistä kertaa live streamina. OhjelmassaNeil Youngia. Pretty Young Band: https://www.facebook.com/events/539934836958461/

LAUANTAI 17.5.

Natural Stealth artèxibition. Virtuaalinen taidenäyttely Ateljee Rassin taidepajan taitelijoilta:https://www.facebook.com/ateljeeras/

8.-17.5. KALLIO KUKKII -PÄIVIEN AJAN

 

Kivikaraoke. Maalaa itsellesi tärkeästä kappaleesta sanat kiveen ja vie se Kallion kaduille. Tai tee kivisiäkaraokelöytöjä Kallion alueella ja saa biisi soimaan päässäsi. Voit myös jatkaa löytämääsi biisiä toisellamaalatulla kivellä. Kivikaraoke-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/688991758503535/

Kati Närhi: Ei Mikään – Verkkonäyttely ja kirjan julkistus. Ei Mikään on kuvakirja aikuisille. Se on kuvitettukirkkain värein, mutta sen huumori on mustaa. Koronakevään kirkkaassa valossa Närhin alunperinmasennusta käsittelevää kirjaa alkaa väkisinkin lukemaan ajankohtaisen tilanteen kautta. Kuvittajat jaGalleriaKuvitus: https://www.facebook.com/events/521778188492140/

Postia kaduilta. Anna kaupungin kiehtovan elämän tulla hetkeksi kotiisi. Hima & Stradan katuoppaatlähettävät sinulle päivittäin videoterveisiä Helsingin kaduilta. Asunnottomuutta kokeneiden ihmistenkollektiivi Hima & Strada: https://www.facebook.com/events/233342301278387/

Kirjojen vaihtopiste ulkona. Setlementtitalo, Sturenkadun ja Kalliolanrinteen risteys. Käy siis nappaamassaluettavaa pääaulan porrastasanteella sijaitsevasta ulkokirjahyllystä. Kalliola:https://www.facebook.com/events/2964948456907148/

Olut-Kallio äänestää ja ottaa kantaa! Nyt on aika syventää tietopuolista olut-harrastusta Internet-verkonääressä. Tutustu olutarvioihin, etsi ja äänestä sieltä enintään kymmenen (10) Sinulle mieluisinta juoma-arviota. OlutSuomi: https://bit.ly/2zcqwl2

Tehdään Koronakukkia kotona Verstas247:n kanssa. Joskus sitä täytyy vaan tehdä käsillä jotain nopeaa jahyödytöntä, jotta tätä maailmaa ja sen tilannetta kestää. Ota osaa yhteiseen taideteokseen ja virkkaaKoronakukkia. Kukat ripustetaan Ilolan puiston aitaan iloksi, muistoksi, tsempiksi kaikille Koronankoskettimille. https://www.facebook.com/events/446289759539022/

Musiikin Kukkia, Keski-Helsingin musiikkiopiston keväinen konsertti Konsertti on katsottavissa Kallio kukkii -festivaalin ajan 17.5. asti: https://www.facebook.com/events/1574967672658408/

Kallion kävelyfestivaali

Omatoimikävely: Kävele tänne. Kallion kävelyfestivaali esittelee jokaisena Kallio Kukkii päivänä (8.5. - 17.5.)jonkun paikan itäisessä kantakaupungissa ja kertoo samalla tarinan kyseisestä paikasta:https://www.facebook.com/events/219444752677244/

Isosta vihasta uudella Hämeentielle -virtuaalikävely. Kuvakävely Kurvista matkaa Hakaniemeen 1900-luvun kuvakertomuksena: https://www.facebook.com/events/707976310028318/

Sörkan julkisen taiteen -reitti omatoimikävelijöille. Sörkän taidereitti keskittyy esittelemään suureltayleisöltä hieman huomaamattomaksi jääneitä teoksia Kalliossa ja Sörnäisissä:https://www.facebook.com/events/216397123134506/

Kallion muistolaatat - kaupunkisuunnistusta muistolaatoille. Kallion muistolaatat -reitti esittelee Kallion,Sörnäisten ja Alppiharjun alueen muistolaattoja. Reitillä, joka alkaa Siltasaaresta ja puikkelehtii ympäriKalliota ja päättyen lopulta Työväenasuntomuseon pihaan on 23 kohdetta:https://www.facebook.com/events/2711674115732098/

Mira Mink ja Kallio-aiheista runoutta. Kallion kävelyfestivaalin ”Runo ja tarina Kalliosta kotisohovalla”-sarjassa runoilijana Mira Mink: https://www.facebook.com/events/231597308097012/

Kallio Kukkii -kulttuurifestivaali järjestetään 8.-17.5. Tapahtumaa tukee Helsingin Kaupunki.

Kallio Kukkii Facebookissa #kalliokukkii2020

http://www.kallionkulttuuriverkosto.fi
https://www.facebook.com/events/111920640246543/

 

Kuva: Kati Närhi

 

https://www.kallionkulttuuriverkosto.fi/kalliokukkii

 

 

Aiempina vuosina festareilla on nähty mm. näyttävää sambakarnevaalimeininkiä. Kuva: https://learnsee.wordpress.com


Tapahtumapaikka / Venue

Kaarlenkatu 1
00530 Helsinki


Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.



Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:




(Translate page)






Kaarlenkatu 1
00530 Helsinki



Kasarmitorin terassi

Jättiterassi nousee tänä kesänä Kasarmitorille
Lue lisää




Urheilumuseo

Kuningas Litmasen kiehtovan uran vaiheisiin sukelletaan urheilumuseossa
Lue lisää




Darude Sandstorm Run

Kesällä juostaan Daruden legendaarisen musiikkivideon reitillä
Lue lisää




Merimelojien maja

Taivallahdessa tanssitaan lavatansseja merellisessä tunnelmassa
Lue lisää




Backaksen kartanon

Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla
Lue lisää




Laidunvierailut

Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä
Lue lisää




Korttelitapahtumat

Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän
Lue lisää




Olympiastadionin kierrokset

Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle
Lue lisää




Kissakahvila Helkatti

Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa
Lue lisää




Nuorilla ilmaisia palveluita

Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin
Lue lisää




Roasberg Kallio

Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta
Lue lisää




Tatuointiala elää ajassa

Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten
Lue lisää




Lasten ja nuorten kesälierit

Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti
Lue lisää




Kaapelimuseot

Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa
Lue lisää




Ateneumin taidemuseo

Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa
Lue lisää




Finlandia Bistro

Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa
Lue lisää




Metal

Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa
Lue lisää




Heureka

Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa
Lue lisää




Luonnontieteellinen museo

Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan
Lue lisää




John Williams

John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa
Lue lisää




Yona

Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa
Lue lisää




Apocalyptica

Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa
Lue lisää




Kuohuviinit

Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan
Lue lisää




Winest

Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari
Lue lisää




Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään
Katso tarjontaa




Meilahden kartano

Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet
Lue lisää




Vaaleanpunainen kahvila

Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti
Lue lisää




Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää




Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino
Lue lisää




Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla
Lue lisää




Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli
Lue lisää




"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana
Lue juttu




Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna
Lue lisää




Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana
Lue lisää




Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat?
Katso täältä




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää




Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää
Katso tärpit




Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku
Lue lisää




Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen
Lue lisää




Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää