Kotisynntyspiknik
Kotisynnytyspäivän kunniaksi Synnytyskota järjestää kaikille avoimen kotisynnytyspiknikin Synnytyskodan tiloissa Vantaan Kuninkaanmäessä klo 12-18.
Tapahtuma on avoin kaikille kotisynnytyksestä kiinnostuneille, kotisynnytysalan ammattilaisille ja kotisynnyttäjille perheineen.
Kota on turvallinen tila tulla pohtimaan ajatuksiaan kotisynnytykseen liittyen ja kohtaamaan sielunsisaria.
Piknikin aikana pääset samalla tutustumaan Synnytyskotaan ja sen toimintaan rennon olemisen ja tutustumisen muodossa. Tarjolla on kakkukahvit sekä ohjelmaa. Ota omat piknik-eväät mukaan ja tule mukaan! Pyydämme varaamaan paikan tapahtumasivun kautta.
Synnytyskota on perustettu vuoden 2022 alussa kutsumuksesta yhdistää kotisynnytysalan ammattilaiset ja kotisynnyttäjät.
Koimme aidon tarpeen tarjota kodinomainen tila yhteisölliselle toiminnalle, jossa kotisynnyttäjät ja siitä kiinnostuneet voivat tavata ja kohdata.
Kota välittää tietoa ja toimii aktiivisesti (koti)synnytysalan ammattilaisten kanssa. Toiminnallamme edistämme ja normalisoimme Suomen kotisynnytyskulttuuria.
Kotisynnytyspiirien lisäksi Kodalla järjestetään naistenpiirejä sekä tapahtumia odottaville ja synnyttäneille.
Synnytyskotaan aukeaa Suomen kolmas synnytyskoti syksyllä 2022.
https://holvi.com/shop/synnytyskota/product/21b512cd71b8d56edc02f4e6fe102a11/
https://www.facebook.com/events/537077211124213?
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































