Bach and Debussy meet Quantum Physics
Ovatko mystikon ja kvanttifyysikon kokemus todellisuudesta hyvinkin lähellä toisiaan?
Fysiikan nobelin vuonna 2004 voittanut Frank Wilczek on todellinen renessanssi-ihminen, jonka palkituissa kirjoissa The Lightness of Being, Longing for the Harmonies ja The Beautiful Question runous, kvanttifysiikka ja huumori kietoutuvat yhteen muodostaen valaisevan kokonaisuuden, joka voi muuttaa käsityksemme maailmasta sellaisena kuin sen tunnemme. Wilczek ymmärtää valon luonteen mahdollisesti paremmin kuin kukaan toinen. Hän soittaa pianoa ja musiikki on lähellä hänen sydäntään.
Minna Pöllänen oli Jyväskylän kesän vuoden 1969 debytantti ja on siitä lähtien säännöllisesti esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona mm. Helsingin kesäviikoilla, Savonlinnan oopperajuhlilla ja Lahden urkuviikoilla. Hän on esiintynyt myös New Yorkissa ja Pariisissa. Hän toteutti vuonna 1998 ensimmäisen poikkitieteellistaiteellisen Virtaa-tapahtuman. Tästä alkunsa saanut Virtaa-klubi on toiminut säännöllisesti siitä lähtien. Pandemia-aikana Virtaa toimi pienimuotoisena konserttisarjana Midori-Galleriassa Kirkkokadulla yhdessä pianisti Irina Zahharenkovan kanssa.
Liput voit varata ennakkoon tapahtuman nettisivujen kautta!
Tilaisuus on englanninkielinen.
https://www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kurssitarjonta/bach-and-debussy-meet-quantum-physics/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































