Antero Kerkkä sinkunjulkaisukeikka The Fisherman & The Sea
Helsingistä lähtöisin oleva lauluntekijä vaihtoi nuoruuden punkin ja varhaisaikuisiän raskaat metallibändit akustisempaan ilmaisuun. Kun vaihtoehtoinen amerikan juurimusiikki löysi tiensä artistin sydämmeen syntyi Antero Kerkkä, kuin itsestään.
Syntyvuodestaan 2016 Antero Kerkkä on julkaissut viisi singleä ja 3.6.2022 ilmestyy Kaivos nimeä kantava kappale joka toimii sinkkuna syksyllä 2022 julkaistavalle EP:lle. Alunalkaen trubaduurina soittanut Kerkkä on myös kerännyt ympärilleen bändin jonka kanssa on soittanut kuppiloissa ja pienillä clubeilla.
Antero Kerkän musiikissa Amerikan roots estetiikka ja persoonallinen laulu kannattelevat tarinavetoisia ja ovelasti tarttuvia kappaleita, jotka syntyvät tässä ajassa ollen kuitenkin ajattomia.
Illan avaa The Fisherman & The Sea.
Desibeli.netin Mika Roth ylisti tuoreessa arvostelussaan The Fisherman & The Sean toista pitkäsoittoa ”täydellisyyttä hipovaksi poprock-albumiksi” johon sekoittuu ”Arcade Firelle ominaista puolihullua vapautta”. Yhtyeen meno taipuukin moneen suuntaan, mutta mukaansa tempaavien biisien ja tanssijalkaa vipattavan indierockin yhtälö pysyy alati samana.
Tenhoon yhtye tuo lämminhenkisen mukanaan vievän liveshownsa puoliakustisen kokoonpanonsa voimin, josta ei siitäkään menoa ja meininkiä puutu.
https://ravintolatenho.fi/tapahtumat/
https://fb.me/e/3ecW0hUPO
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































