Allas Live: Karri Koira
Karri Koiran K.O.I.R.A.-albumin julkistuksesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta. Artisti lähtee juhlan kunniaksi syyskuussa K.O.I.R.A. 10v-juhlakiertueelle, joka kaartaa Helsingin Allas Sea Poolille, Tampereen Olympiaan, Jyväskylän Lutakkoon, Oulun 45 Specialiin ja Turun Logomoon. Keikkojen liput ovat nyt myynnissä venuekohtaisesti Tiketissä tai Lippupisteestä.
”Mä oon ratsastanut 10 vuotta tällä albumilla. Monet on ihmetelly, että miten se on ollut mahdollista. En tiedä mutta epäilen, että keikoilla ja faneilla on ollut osansa tässä yhtälössä ja tietenkin musan pitää olla hemmetin kovaa. Mun mielestä yks albumi kymmenessä vuodessa on ihan hyvä tahti. Ja vaikka tätä levyä on paljon treenattu vuosien varrella, niin voi silti olla että tarviin prompteria, että muistan kaikki biisit kun noi keikat on käsillä.” – Karri Koira
Tyylipuhdasta ysäri-rnb:tä sisältävä K.O.I.R.A. on vuosikymmenen saatossa saavuttanut todellisen suomirnb-klassikon aseman. Monsp Recordsin marraskuussa 2012 julkaisema kultalevy sisältää mm. platinaa myyneet kappaleet Lähe mun kaa, Amerikankotka liitää ja Kaikki tai ei mitään. Tyylikkäästä ja täyteläisestä soundistaan kiitellyn albumin tuotannosta vastaavat artistin itsensä lisäksi Ruudolf, Palmroth, Sakke Aalto ja Aksim.
Jo vuosikymmenen ajan niin festivaalien, klubien kuin bileidenkin takuuvarmana tanssittajana tunnettu albumi sai ilmestyessään poikkeuksellisen riemastuneen vastaanoton.
”Karri Koiran soololevyä odotettiin vuositolkulla. Toisin kuin yleensä, odotus kantoi runsaasti hedelmää: K.O.I.R.A. on kunnianhimoisin, nautittavin ja yksinkertaisesti paras kotimainen r&b-albumi koskaan ja eräs vuoden levyistä.” 93/100 -Santtu Reinikainen, NRGM
”Ensikuulemalla K.O.I.R.A. hymyilyttää ja saa epäilemään, josko tätä voi ottaa lainkaan tosissaan. Siinä vaiheessa, kun kappaleet ovat hivuttautuneet kuulijan systeemiin, ei kuitenkaan auta kuin laulaa mukana ja nyökytellä rytmissä”, 4/5 – Heini Strand, Rumba
Karri Koira aloitti uransa kulttimainetta nauttivassa Vähäiset Äänet -yhtyeessä, jossa olivat mukana myös Ruudolf ja Tono Slono. Ennen soolouraa artistin samettinen ääni tuli tutuksi mm. useilla Ruudolfin albumeilla. Todellinen suursuosio käynnistyi vuonna 2011 julkaistun Mammat riivaa -jättihitin myötä. Karri Koiran sydämet sulattavaa ääntä on kuultu myös mm. JVG:n ja Gasellien kappaleilla.
To 8.9.2022 klo 19 (ovet)
https://allasseapool.fi/keikat-8-9-karri-koira-k-o-i-r-a-10v/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































