Allas Live: Ismo Alanko
Yhtyeidensä lisäksi Alanko tunnetaan sooloartistina. Soolouransa hän aloitti jo 90-luvulla ja sen aikana Alanko on ehtinyt julkaista seitsemän studioalbumia. Hän on esiintynyt monipuolisilla ja toisistaan eroavaisilla kokoonpanoilla sekä tehnyt musiikkia, jossa on saatu kuulla vaikutteita aina rockista etnosävyihinkin.
Ismo Alanko on 40-vuotisen taiteilijauransa aikana myynyt lähes 700 000 levyä, pokannut lukuisia Emma-patsaita ja myynyt loppuun kiertueita ja konsertteja jokaisella uransa vuosikymmenellä. Hän on luonut ainutlaatuisen uran suomalaisen musiikin kentällä tinkimättömänä taiteilijana, valloittaen kotimaisten yleisöjen sydämet luomalla jatkuvasti uutta. Utelias ja uudistumiskykyinen muusikko tunnetaan myös oivaltavista lyriikoistaan, jotka ovat iskostuneet suomalaisten mieliin koko 40-vuotisen uran ajan.
Vuosi 2021 huipentui Helsingin Tavastialla yhdeksänä iltana 10.–20. marraskuuta Ismo Alangon 40 laulujen vuotta -juhlakonserttien muodossa. Yhdeksän keikan aikana kuultiin kahdeksan eri ohjelmistoa kuuden eri kokoonpanon säestämänä.
https://allasseapool.fi/keikat-25-8-ismo-alanko/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































