Tanssilan avajaisfestarit
Tanssila juhlii 10. toimintavuottaan ja samalla uusiin tanssisaleihin muuttoa upeilla avajaisfestareilla elokuussa!
Torstaina 11.8.2022 on aikuisten iltajuhlatilaisuus. Perjantaina ja lauantaina on koko perheelle suunnattu tapahtuma, johon on vapaa pääsy.
Perjantain ja lauantain tapahtuman ohjelmassa on mm. tanssiesityksiä, kasvomaalausta, temppurataa, arvontoja, tanssi-battlea, balettitanssijan tietonurkka ja tietysti paikalla on myös Nina Nallurina, jonka kanssa voi päästä vaikka discoon tanssimaan. Tarkempi aikataulu esiintyjineen julkaistaan vielä lähempänä tapahtumaa, mutta lähes joka tasatunti on jotain esiintymistä luvassa, jonka jälkeen esiintymissali muuttuu lasten ja kaikenikäisten innostuneiden discoksi. Perjantain ja lauantain tapahtuma on maksuton. Alle kouluikäiset lapset tarvitsevat tapahtumaan oman huoltajan mukaan, jonka kanssa kiertää eri toimintapisteitä.
Torstai-illan juhlat ovat K-18. Luvassa on tarjoiluja, esiintyjinä tanssimaailman huippunimiä sekä live-musiikkia. Liput tähän tapahtumaan myydään verkossa ja ovelta torstai-iltana, mikäli lippuja on jäljellä. Myös torstain esiintyjäkattauksen julkistamme lähempänä tapahtuman päivää. Torstai-illan liput pvat 10 euroa ja ne myydään Tanssilan nettisivuilta.
Paikka:
Tanssilan Haagan studio
Nuijamiestentie 3, 00400 Helsinki.
http://www.tanssila.fi
https://www.facebook.com/events/580918633552292
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































