Café Barock Kalliosalissa: Tuulen tiet
Bravade-nokkahuilukvartetin 15-vuotisjuhlakonsertti
Tuulen tiet -konsertti on monipuolinen kokonaisuus musiikkia Bravade-nokkahuilukvartetin 15-vuotiselta taipaleelta. Ohjelman punaisena lankana kulkee maantieteellinen läpileikkaus Etelästä Pohjoiseen. Matka alkaa italialaisen keskiajan ja renessanssimusiikin helmistä, kulkien Englannin hovien kautta Suomeen. Lopulta tuulen tiet vievät Keski-Euroopan katedraalien ja barokinajan suurten säveltäjien maisemiin. Konsertissa kuullaan myös japanilaista nykymusiikkia muistona Bravaden Japanin kiertueilta. Pohjoisen tuulahduksen ohjelmaan tuovat Bravadelle vuonna 2020 sävelletty teos Sid Hilleltä sekä ruotsalainen polska Bravaden omana sovituksena.
Bravade-nokkahuilukvartetti:
Sunniva Fagerlund
Pauliina Fred
Hanna Haapamäki
Hanna Paatelma
Ovet klo 19.00, showtime klo 20.00
Liput ovelta tai ennakkoon osoitteesta https://holvi.com/shop/ensemblenylandia/section/konserttiliput/
Bravade on erityisesti renessanssinokkahuiluihin perehtynyt, aktiivisesti toimiva ja valovoimainen nokkahuilukvartetti. Bravade on konsertoinut Japanissa, Italiassa, Hollannissa, Tanskassa ja Norjassa sekä lukuisilla maamme musiikkifestivaaleilla, kirkoissa ja konserttisaleissa. Bravaden tavoitteena on esitellä kuulijoilleen nokkahuilumusiikin laajaa kirjoa sekä tuoda esiin upeiden soittimiensa sävyjä ja mahdollisuuksia. Kvartetin monipuolisesta ohjelmistosta löytyy musiikkia keskiajalta nykypäivään, säväyttäviä poikkitaiteellisia kokonaisuuksia sekä suuren suosion saaneita lastenkonsertteja.
http://www.cafebarock.com/tapahtumat/2022/9/6/caf-barock-kalliosalissa-bravade
https://www.facebook.com/events/768790371199593
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































