Kiinanmereltä Ilvestielle - Alpo Tuurnalan akvarelleja
• Meri – ystävä ja uhka -teema esittelee Tuurnalan merenkulkuun ja merenkulun historiaan liittyviä akvarelleja. Akvarelleista saa hyvän käsityksen siitä, millaista elämä merellä ja merimiehen elämä on. Meri on todellakin ystävä ja uhka.
• Saaristossa -teema esittelee elämää saaristossa. Tuurnala vietti lapsuutensa Kotkassa, ja jo tuolloin hänelle tuli tutuksi mm. saariston kiehtovuus ja luotsien elämä. Tuurnala vietti myös yli 30 vuotta kesät perheineen Kuninkaansaarella – aiemmin suljetulla sotilassaarella. Osa akvarelleista kertoo näistä kesistä.
• Ilvestie Herttoniemi -teema esittelee elämää Herttoniemen Ilvestiellä, jossa Tuurnala on perheineen asunut 40 vuotta. Elämä omakotitalossa on rikasta vuodenaikojen vaihteluineen ja tontilla vierailevine eläimineen.
Alpo Tuurnala on eläkkeellä oleva merivoimien yli-insinööri. Hän on kirjoittanut viisi merenkulun historiaa käsittelevää kirjaa, ja lisäksi hänen akvarellejaan on useissa muissa kirjoissa. Tuurnalan merenkulun historiaa käsittelevät kirjat on julkaissut John Nurmisen Säätiö.
Alpo Tuurnalan akvarellien näyttelyn toteuttaa Hertsikan Pumppu yhteistyössä John Nurmisen Säätiön kanssa. Hertsikan Pumppu on yleishyödyllinen osuuskunta, joka järjestää asukastoimintaa Herttoniemessä. Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville.
Näyttely on avoinna ma, ti ja to klo 9-15. Kuvassa Tuurnalan akvarelli Teeklipperi.
http://www.hertsikanpumppu.fi
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Kruunuvuorensilta avautuu kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































