Fribafiesta - frisbeegolftapahtuma
Maailman ensimmäinen sisäareenalla järjestettävä Frisbeegolf -tapahtuma saapuu Vantaan Myyrmäen Energia Areenalle joulukuun lopussa 2022.
Kaikki lajista vähänkään innostuneet pääsevät seuraamaan lajin huippuja ja nauttimaan frisbeegolfin hienouksista huippuolosuhteissa talven keskellä.
Fribafiestan näytöspäivänä 27.12. tähtipelaajat mittelevät taitojaan All Stars 10-ottelussa, mutta myös yleisö haastetaan hauskoihin yllätyskisoihin ja Holarikisaan.
Valmennusklinikoissa huippuvalmentajat opastavat aktiiviharrastajia ja aloittelijoita heittämisen saloihin, myyntikojuissa esitellään uutuuskiekkoja ja lajivarusteita, nopeustutkapisteessä pääsee mittaamaan heittonsa voiman ja fanitapaamisissa voi käydä moikkaamassa idoleitaan.
Pelipäivinä 28.-30.12.2022 Energia Areenalle rakennetaan 12-väyläinen sisärata, jossa voi pelata itsenäisesti ja osallistua ilta-ja yökisoihin. Aamuisin tarjotaan ilmainen pelivuoro erityisryhmille, kuten mm. SOS lapsikylän lapsille.
Areenalla nähdään lajin tähtiä eli Väinö Mäkelä, Niklas Anttila, Heidi Laine, Seppo Paju, Lauri Lehtinen, Luukas Rokkanen ja Samuel Hänninen sekä juniorimestarit Silva Saarinen ja Teemu Talikainen. Tapahtuman juontaa Arttu Hiltunen ja äänimaiseman mehevöittää asiansa osaava dj.
Katso ohjelma tästä:
https://fribafiesta.fi/naytospaivan-ohjelma/
https://fribafiesta.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































