Uudenvuoden konsertti Wienistä
Perinteinen uudenvuoden konsertti suorana Wienistä. Nyt vuorossa on 83. uudenvuoden konsertti.
Konsertissa kuullaan nyt paljon sellaisia perinnesävelmiä, joita vastaavassa konsertissa ei ole aiemmin soitettu. Tonava kaunoinen ja Radetzky-marssi kuuluvat tietenkin asiaan. Wienin filharmonikkoja johtaa tänä vuonna kapellimestari Franz Welser-Möst.
Wienin maailmankuulu Musikverein-talon Goldener Saal, Kultainen sali, kimaltelee kultaa ja on lisäksi koristeltu 30 000 kukalla. Tänä vuonna käytetään kukissa on käytetty vaaleanpunaisen, oranssin ja vaaleanvihreän pastellisävyjä. Kukista löytyy anthuriumeja, neilikoita, ruusuja ja orkideoita.
Kultainen sali on maailmankuulu konserttisali juuri Wienin filharmonikkojen perinteisten uudenvuodenkonserttien johdosta. Konsetti televisioidaan suorana miljoonille ympäri maailmaa.
Paikanpäällä konsertin kokeminen on monelle musiikin ystävälle unelma, mutta lippuja haluttuihin konsertteihin ei ole helppo saada. Liput konserttiin arvotaan kaikkien hakijoiden kesken. Hakuaika on vuosittain maalis-toukokuussa. Lippujen hinta vaihtelee kategorioiden mukaan 35 - 1200 euron välilä.
Seuraavaan uudenvuoden illan ja päivän konserttiin voi hakea lippua maalis-toukokuussa täältä.
Katsele ja kuuntele konserttia suorana Yle TV1 tai Yle Areenasta
Kuva: viennaphilharmonic
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































