Ismo Alanko
Hinta: 39,50 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Kotimaisen rockin ikoni Ismo Alanko lähtee mittavalle Suomen-kiertueelle 10.2.2023 ilmestyvän Me olemme ihme -albuminsa julkaisun myötä. Levyn ensimmäinen single Synkkää musiikkia on Alangon mukaan ”hypnoottisen kaunis tunnelmapala, jossa kriisiaikojen keskellä haetaan lämminhenkistä yhteyttä toisiin ihmisiin.” Albumin tuottaa Alangon luottokitaristi Jussi Jaakonaho ja sillä soittaa Alangon keikoilla kohta vuosikymmenen mukana ollut bändi Joakim Berghäll, Mikko Mäkelä, Juho Viljanen, Niko Votkin ja Jussi Jaakonaho.
Ismo Alanko nousi suomalaisten tietoisuuteen vuonna 1980 Hassisen Koneen laulajana. Siitä saakka hän on rohkeasti ja ennakkoluulottomasti toiminut kotimaisen musiikin uudistajana ja viihtynyt suomalaisen rockin huipulla. Yhtyeidensä lisäksi Alanko tunnetaan sooloartistina.
Ismo Alanko on luonut ainutlaatuisen uran suomalaisen musiikin kentällä tinkimättömänä taiteilijana, valloittaen kotimaisten yleisöjen sydämet luomalla jatkuvasti uutta. Utelias ja uudistumiskykyinen muusikko tunnetaan myös oivaltavista lyriikoistaan, jotka ovat iskostuneet suomalaisten mieliin koko yli 40-vuotisen uran ajan.
Kesto n. 1 h 30 min, ei väliaikaa
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agchvgmiza
https://www.facebook.com/events/1193161887945656

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: