Enphin Horte
Enphinin kerrostautuneisiin, määräävästi eteneviin syntetisaattoreihin nojaava ilmaisu kuulostaa siltä, miltä vain pimeitä ja tummia sävyjä toistavan kaleidoskoopin sisään kurkistaminen voisi tuntua. Hypnoottisena junnaava entiteetti Enphin tuntuu samaan aikaan uhkaavalta ja kiehtovalta. Tumma, muodottomana sykkivä, vaarallinen mutta valaiseva. Kuin syvä ja sähköinen pimeän kostea kaivo. Yhtye johdattaa kuulijansa läpi post-apokalyptisten joutomaiden vaatien kuulijalta osallistumista paljastaakseen olemuksensa ja opastaa kuulijan lopulta kohti euforista egokuolemaa.
”Mr. Peter Haydenin tarina ulottuu vuosituhannen alkuun. Se on soittanut post-rockia, psykedeelistä rockia, space rockia, doom metalia, post-metalia ja progressiivista instrumentaalimusiikkia. Bändi on esiintynyt Roadburnissa, Tuskassa, Flow’ssa ja Roskildessa. Yhtye on outolintu, jonka voi kuvitella lähes minne tahansa, mutta silti yllättyä, kun se on siellä. Tämä todellinen oman polkunsa kulkija tuntuu jopa yrittävän karistaa kannoiltaan – mistä esimerkkinä nimen vaihto bändin logona toimivaan PH-monogrammiin. Silti ja siksi: tämä on rock and roll future.”
– Blow Up Festival
Horte on arvoituksellisena, rajoja rikkovana ja unenomaisena pidetty äänikollektiivi. Horte luo kappaleistaan kollaaseja, joissa tunnistettavat rakenteet limittyvät yhteen ennalta määrittelemättömän kanssa. Legendaarisella Roadburn-festivaalillakin esiintynyt yhtye sekoittelee taitavasti psykedeliaa, postrockia ja dream popia luoden arvaamattomia ja alati eläviä utuisia tunnelmia.
Horte on julkaissut kaksi albumia, joista uudempi, vuonna 2021 ilmestynyt Maa antaa yön vaientaa on levytetty maineikkaalle Pelagic Recordsille.
https://glivelab.fi/events/enphin-horte-63c150f16b2ac6a428b29650/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































