Dark Sarah, Shereign
Suomalaisen elokuvallisen metallin ikoni DARK SARAH julkaisee viidennen albuminsa 27.1.2023. Attack of Orym -niminen levy esittelee uudistuneen Dark Sarahin, jonka tunnetusti mahtipontisessa musiikissa kuullaan kiehtova sekoitus kristallinkirkasta laulua, kone-elementtejä ja taianomaista tarinankerrontaa. Vuonna 2020 julkaistun Grim-albumin kauhuelokuvamaisissa teemoissa jatkava Attack of Orym tarjoaa jälleen kerran nimekkäitä vierailijoita: mukana ovat Orym-nimiroolissa Epica-yhtyeen Mark Jansen, Dragonin roolissa paluun yhtyeen levyille tekevä JP Leppäluoto sekä kitarasoolon albumille soittava Beast In Blackin Kasperi Heikkinen. Yhtye esittää uuden albumin materiaalia ensimmäistä kertaa livenä On The Rocksin levyjulkkareissaan.
SHEREIGN otti vauhdikkaan lähtölaukauksen kuulijoiden sydämiin vuonna 2020 julkaistulla Losing Sight -singlellä. Muun muassa Fear of Domination – ja Black Light Disclipine -yhtyeiden ex-jäseniä sisältävän yhtyeen keikkarintama avautui vuonna 2021 Saarihelvetissä, jonka jälkeen karismaattinen rock-yhtye on tarjoillut tunnetiloja laidasta laitaan niin pienillä kuin suurilla lavoilla. Kun yhtyeen näkee livenä, huomaa, että tätä hommaa tehdään suoraan sydämestä. Vahvat kitaramelodiat, raskaat riffit sekä monipuolinen vokalisointi voimaannuttavat ja sähköistävät! Tällä samalla energialla on taottu myös Ghost Diaries -debyyttialbumi, joka julkaistaan 20.1.2023.
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 15 €
– ovelta 17 €, mikäli jäljellä
https://www.rocks.fi/tapahtumat/dark-sarah-shereign/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































