Visigoth Metal Fest: Thyrfing, Verikalpa, Midjungars, Pahan Ikoni
Tapahtuman pääesiintyjänä on viikinkimetallipiireistä tunnettu ja kolme vuosikymmentä vaikuttanut pioneeri Thyrfing. Thyrfing aloitti vuonna 1995 Tukholman undergroundissa ja kehittyi pian yhdeksi pakanametalliskenen merkittävimmistä bändeistä. Bändin kahdeksas ja ensimmäinen albumi kahdeksaan vuoteen ”Vanagandr” julkaistiin elokuussa 2021.
Oletko koskaan miettinyt, miltä kuulostaisi railakkaampi ja juopuneempi versio Finntrollista tai että olisi siistiä kuunnella Korpiklaania, Ensiferumia ja Finntrolia kerralla? Jos vastasit johonkin kyllä, tässä tulee Verikalpa. Verikalpa on julkaissut tähän mennessä 3 studioalbumia – Taistelutahto, Tuoppitanssi ja Tunturihauta – ja heitä kutsutaan yhdeksi Suomen suurimmista folk metal -bändeistä. Ärjyvällä peikkometallilla ja kolpakoiden kalinalla eteenpäin! Älä missaa tätä tilaisuutta nähdä heidän lämmittelevän lauteet legendaariselle Thyrfingille.
Midjungards on helsinkiläinen pakanametallibändi, joka on saanut inspiraationsa muinaisista gooteista. Yhtye julkaisee ensimmäisen albuminsa maaliskuussa 2023. Levyn ensimmäinen single ’Hordes Of Hate” on menestynyt hyvin ja kerännyt 10 000 katselukertaa vain 3 viikossa. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Midjungardsista tulee erittäin nopeasti valtava bändi. Älä missaa tätä tilaisuutta nähdä yhtyettä ennen nousukiitoa!
Pahan Ikoni on helsinkiläinen trash/death metal -yhtye, jonka mieltä räjäyttävät suomenkieliset sanat, timanttikovat kitarariffit ja teräskova live-esitys iskee suoraan tajuntaan!
Bändi julkaisi hiljattain debyyttialbuminsa ”Ikonoklasti” takanaan yli 50 keikkaa eri puolilla Suomea, mm. Tuskassa ja Nummirockissa.
Aikataulu:
19:00 ovet
19:30 Pahan Ikoni
20:15 Midjungars
21:00 Verikalpa
22:10 Thyrfing
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 27 €
– ovelta 29 €, mikäli jäljellä
https://www.rocks.fi/tapahtumat/visigoth-metal-fest-thyrfing-verikalpa-midjungars-pahan-ikoni/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































