Joe L, Karim B
Hinta: 13,50 € / 16,50 € / 16 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Joe L on uuden aallon artisti, joka on urallaan julkaissut EP:t Vauhtisokee ja Sekunti. Lahjakkaan biisintekijän keväällä julkaistu – platinarajan rikkonut single Käytöstapoi (feat. william) ylsi parhaimmillaan toiseksi Spotifyn Top 50-listalla. Artistin uusin kappale DEEP DOWN (feat. Costi) käsittelee parisuhteen jälkeistä aikaa ja epäaitoja ihmissuhteita. Joe L:ltä on odotettavissa uusia julkaisuja tiheään tahtiin ja artistin debyyttialbumia odotetaan kuultavaksi ensi vuoden puolella.
Omien tuotantojensa lisäksi Joe L on tuottanut menestyksellisiä hittejä kuten williamin Penelope -kappaleen. Joe L nähtiin vierailemassa useilla kesän festareilla, muun muassa williamin, Costin ja Karim B:n keikoilla. Artisti tullaan näkemään syksyn aikana keikkalavoilla ympäri Suomea.
Laajan ääniskaalan omaava Karim B on suomen kielellä kansainvälistä jenkkivivahteista R&B -musiikkia tekevä artistitulokas. ”Mun musiikissa sekä ulkoisessa estetiikassa kohtaa moderni ja ´vintage´ tyyli. Oon kasvanut jenkki R&B:n parissa ja oon sitä kautta luonnollisesti päätynyt mulle ominaiseen genreen. ” -Karim B kertoo.
Omakustanteena neljä singleä julkaissut ja nykyään Sony Musicille levyttävä artisti työstää tällä hetkellä omaa tuotantoaan tulevaa varten ja inspiroituu Chris Brownin ja Justin Bieberin kaltaisista artisteista. Karim B tunnetaan muun muassa singleistään Prada, Bootycall, Villi Länsi ja Sulaa Vahaa. Uusimpina julkaisuina artisti on julkaissut menevän ja ranskalaista soundia hehkuvan singlen Panamera (feat. Joe L) ja kuulijalle samaistumispintaa tarjoavan – tunteellisesti tapailusta kertovan kappaleen GHOST. Artistin julkaisut ovat saaneet hyvän vastaanoton jo ennen levytyssopimusta Sony Musicin kanssa.
https://www.tiketti.fi/joe-l-karim-b-semifinal-helsinki-lippuja/87959

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: