Moonsorrow
Pakanametalliyhtye Moonsorrow esiintyy keväällä Suomessa kahdella harvinaislaatuisella keikalla. Genrensä arvostettu suursuosikki tarjoaa keikoilla läpileikkauksen ansiokkaasta urastaan yllätyksiä unohtamatta. ”Keikat koostuvat kahdesta erillisestä setistä, jotka kellottavat yhteensä reilusti yli 2 tuntia. Yllätyksenä voitaneen pitää myös sitä, että uutta musiikkiakin on kaikessa hiljaisuudessa alkanut syntyä, joten nämä keikat jäävät samalla viimeisiksi klubiesiintymisiksi Suomessa ennen seuraavan levyn julkaisua”, Moonsorrow´n Marko Tarvonen paljastaa. Omaehtoinen genrensä suursuosikki nähdään Jyväskylän Lutakossa perjantaina 19. toukokuuta ja perjantaina 26. toukokuuta Helsingin Tavastialla.
"Olemme aina tehneet musiikkia omilla ehdoillamme. Sama pätee keikkoihin. Usein meille vitsaillaan ”Ai Moonsorrown keikka ja tunnin setti, no ne ehtii vetää 4 biisiä." Ja näinhän se joskus onkin! Välillä esimerkiksi festareilla voi käydä niin. Nyt väistämme kuitenkin tuon oletuksen, ja tarjoamme kaksi erittäin spesiaalia showta Suomessa,” yhtye lupaa.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-05-26/moonsorrow/88269/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
|
![]() |
Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista |
Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi |
Saaristossa vietetään ikimuistoisia kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Kauppatorin Laituri tarjoaa elokuvaklassikoita kesäiltojen ulkoilmanäytöksissä |
![]() |
Radio Nova Festivaali tuo Suvilahteen huikean rosterin kotimaisia ja ulkomaisia artisteja |
![]() |
Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä |
Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |