Helsinki Beatles Weekend
Helsingin Kulttuuritalolla järjestetään Beatles Weekend festivaali 12.-13. toukokuuta.
Festivaalin avaa Help! -konsertti, jonka aloittaa Lauri Schreck, helsinkiläinen multi-instrumentalisti, lauluntekijä ja pedagogi. Lauri on päivittänyt perinteisen suomalaisen kansallissoittimemme kanteleen nykypäivään ja valloittanut maagisilla esityksillään niin kotimaista kuin kansainvälistä yleisöä. Legendaarinen Jay Goppner (USA) on tullut tutuksi useilla Beatles festivaaleilla ympäri maailman. Hänen John Lennon tulkintansa ovat vertaansa vailla.
Lauantain pääkonsertissa kuulemme ensin yhtä maailman parhaista Beatles tribuuttibändeistä kun Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band astuu lauteille. Yhtye on esiintynyt useilla keikoilla Liverpoolin BeatleWeekillä mm. Adelphi hotellin pääkonsertissa ja tehnyt yhteiskonsertin Tony Sheridanin kanssa. Konsertin päättää George! (UK), jonka myötä juhlistamme George Harrisonin 80-vuotissyntymäpäivää. Nick Bold, joka esiintyy George Harrisonina, näyttää ja kuulostaa aivan esikuvaltaan. Tässä konsertissa kuulemme George Harrisonin rakastuimmat Beatles-hitit sekä tunnetuimmat soolouran kappaleet, unohtamatta muutamia harvinaisempia kappaleita.
Festivaalin ohjelma
Perjantai 12.5.2023:
18:00 Festivaalin avaus
18:05 Lauri Schreck (FI)
19:05 Väliaika
19:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)
21:00 Ville’s Angels (FI)
22:15 Be Apple (NED)
23:30 George! (UK)
Lauantai 13.5.2023:
18:00 Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band (FI)
19:00 Väliaika
19:30 Järjestäjän puheenvuoro
19:35 George! (UK)
21:00 Hey Jude -konsertti: Bändikisan voittaja
22:15 Be Apple (NED)
23:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)
https://www.kulttuuritalo.fi/tapahtuma/helsinki-beatles-weekend-here-comes-the-sun-konsertti/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Kruunuvuorensilta avautuu kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































