Teini-Pää Radio Supernova Kristiina
—
TEINI-PÄÄ on pöhköpopin sanansaattaja, jonka samaistuttavat kappaleet ovat jo ehtineet ihastuttaa monia keikkalavoilla. Yhtyeen musiikissa koukuttavat popmelodiat yhdistyvät amerikkalaisten autotallien perukoilla rämistelevien bändien tee-se-itse -estetiikkaan. Teini-Pään kappaleissa ihastutaan, haaveillaan ja tehdään tarkkasilmäisiä huomioita elämästä.
Teini-Pään koukuttava tyylitaju kaahailee kepeästi aina mukaan tempaavien railakkaiden rallien kautta harmonisen mollivoittoisen kaihoisaan poljentoon. Kaiken liimana toimii vaivattomuus ja vaaleanpunaisen purukumin lailla tarttuvat melodiat. Teini-Pää on ihanaa kesäöiden musiikkia, jonka popin ja nössöpunkin aineksin maustettu kujertelu etenee säröisten kitaraliidien saattelemana kertakaikkisen vaivattoman hurmaavasti – Teini-Pää on taivaallista kimaltelua!
Debyyttialbumi Maailma kyllä odottaa ilmestyi Soit Se Silti -levy-yhtiön julkaisemana tammikuussa 2022. Yhtye on vakuuttanut kuulijansa aiemmin pienjulkaisuilla, jotka onkin kaikki loppuunmyyty. Albumi keräsi ilmestyttyään hurjan määrän positiivisia arvioita. Se nostettiin Radio Helsingin viikon levyksi ja albumin Heartbreaker-kappale YleX Nosteessa -biisiksi. Yhtye on keikkaillut levyn ilmestymisen myötä ahkerasti ja ihastuttanut yleisöään niin klubeilla kuin lukuisilla festivaaleilla. Yhtye on myös ehdolla Kriitikoiden valinta -kategoriassa Emma Gaalassa 2023. Teini-Pää julkaisee 10.2. toisen albuminsa nimeltään Sata syytä aloittaa.
—
Mansegazeksi musiikkiaan luonnehtiva RADIO SUPERNOVA sai alkunsa vuonna 2017 rakkaudesta maailmaa suurempia kitaravalleja ja avaruuteen kurkottavia äänimaailmoja kohtaan.
Radio Supernova on julkaissut tähän mennessä kaksi albumia; vuoden 2019 Tähtiin-levyn sekä vuoden 2021 Takaisin-levyn. Kumpikin albumeista on herättänyt huomattavasti kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella.
Yhtyeen musiikki on kehittynyt Tähtiin-levyn lämpimästä dream pop -tunnelmoinnista Takaisin-levyn kylmän post punkahtaviin maisemiin. Kumpaakin levyä yhdistää kuitenkin niiden pop-lähtöisyys ja vastustamattomasti päähän soimaan jäävät melodiat.
Radio Supernova julkaisee kolmannen albuminsa 3.3.2023. Kolmannella albumillaan Radio Supernova on kehittynyt tähän mennessä eheimpään muotoonsa. Levyllä yhtye yhdistää useita eri vaikutteita muodostaen kokonaisuuden, joka on samanaikaisesti sekä äärimmäisen tarttuva että täysin omaan mansegaze-universumiinsa kuuluva.
—
KRISTIINA on Kristiina Tuhkasen keväällä 2022 perustettu bändi, joka tuo pirskahtelevan power popin keskelle harmaata Suomi-filmiä. Tulevan albumin kappaleet kertovat mm. rakkaudesta, ystävyydestä ja kuolemasta. Verhon takaa paljastuvat soittajat Joni Ekman, Essi Nieminen, Hilla Kohtamäki ja Joel Hyttinen.
Kristiinan debyyttialbumi julkaistaan vuonna 2023 Humu Recordsin kautta. Levyn ensimmäinen single Hai ilmestyi syyskuussa 2022 ja se on löytänyt tiensä kuulijoiden kanaviin mainiosti.
—
AIKATAULUT
20:00 Ovet
20:30 Kristiina
21:30 Radio Supernova
22:30 Teini-Pää
https://korjaamo.fi/event/teini-paa-radio-supernova-kristiina/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































