Jarkko Martikainen: Mierolainen
Showtime: 19:00
Laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen esiintyy neljänä peräkkäisenä iltana G Livelabissa. Teemakonserteissa kuullaan musiikkia Martikaisen ensimmäisiltä sooloalbumeilta Mierolainen (2004), Rakkaus (2006), Toivo (2009) ja Usko (2011).
Sarjan ensimmäisenä iltana teemana on Martikaisen debyyttisooloalbumi Mierolainen, jonka myötä Martikainen sai mm. Teosto-palkintoehdokkuuden ja Rumban lukijaäänestyksen ykköspaikan artistisarjassa. Martikainen soittaa illan aikana kaksi settiä: Ensimmäisessä Mierolaisen musiikkia Martikaisen kanssa tulkitsee levyn tuottaja, multi-instrumentalisti Ville Kangas. Toinen setti koostuu poiminnoista Martikaisen mittavan uran varrelta, ikää keränneistä mutta myös julkaisemattomista kappaleista.
Konserttia ennen on luvassa haastatteluosuus, jossa valotetaan albumin taustoja yhdessä Martikaisen ja muiden albumin tekijöiden ja asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi Martikainen tuo omaa kuvataidettaan esille G Livelabeihin. Taidenäyttelyt vaihtuvat päivittäin albumien teemojen mukaisesti.
Jarkko Martikaisen albumiteemakeikoille myydään lippuja alkaen 28 €. Lisäksi G Livelabien nettisivuilla ja G Livelab -sovelluksessa on myynnissä rajoitettu erä kaikki viikon neljä keikkaa sisältäviä sarjalippuja hintaan 100 €. Martikainen esiintyy G Livelab Tampereella 5.–8.4. ja G Livelab Helsingissä 12.–15.4.
https://glivelab.fi/events/jarkko-martikainen-mierolainen-6385fc0662ce31487b076dd8/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































