Emmy June, Awa, Anna Lumo
Savuinen jazz-baari, valloittava bändisoitto ja sydämen asioita työstävä laulu - Emmy June on kotimainen laulaja-lauluntekijä, jonka roots-pohjainen indiepop tanssittaa, viihdyttää ja koskettaa. Vuodesta 2017 keikkailleen artistin musiikki on saanut vaikutteita popin eri aikakausilta, rockista ja soulista.
Artisti julkaisi 10.2.2023 debyyttialbuminsa The Spring, jota juhlistettiin loppuunmyydyllä levyjulkkarikeikalla Tina-klubilla Helsingissä 11.2. Bändivetoinen albumi työstettiin Hollywood House Studioilla monipuolisen tiimin voimin. Kaikki kappaleet ovat Emmy Junen käsialaa ja levyn on tuottanut Aapo Kauppinen.
Artistin kevätkiertue jatkuu toukokuuhun asti.
Bändi:
Emmy June (Emmi Malinen)
Aapo Kauppinen
Jaakko Pöyhönen
Taneli Mikkola
AWA
AWA on tunnelmallista ja melodista poppia, jossa bändisovitukset ja suuret stemmalaulut ovat isossa roolissa. Kappaleiden keskeisimpinä aiheina ovat rakkaus, tunteiden käsittely ja itsetutkiskelu. AWA ammentaa vaikutteita ambient-musiikista, jossa tavoitteena on tunnelman luominen. Musiikillaan hän pyrkii välittämään erilaisia tunnetiloja ja tarjoamaan vertaistukea ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Musiikki onkin aina ollut AWAn väylä kanavoida tunteita ja käsitellä vaikeita asioita, joista on hankala puhua ääneen. AWAn debyyttialbumilla “Satamieli” käsitellään muun muassa addiktiota, vanhemmuutta ja autismin kirjoa.
Anna Lumo
Anna Lumon musiikki on suomenkielistä poppia, jossa yhdistyvät elokuvamusiikin ja konemusiikin elementit. Anna maalaa sävellyksiä suurella pensselillä, mutta ottaa kirjoittaessaan suurennuslasin alle ne kohdat, joissa tuntuu. Musiikissa kuuluu elämän tunnekuohut ja kolhut, ja sielukas tulkinta myötäilee sävellysten eri tyylejä. Annalla on monisävyinen soundi ja esiintyjänä hän pitää yleisön otteessaan herkällä, mutta vahvalla otteella. Työn alla on parhaillaan EP, jolla saatetaan kuulijat matkalle elokuvallisten vuoristomaisemien kautta savuiselle klubille.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-04-14/emmy-june-awa-anna-lumo/88638/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |