Naisten Linjan Hyväksi: Konala Cartelli, Jere, Kimi Hendrix & Forrester
Naisten Linja ja Löyly-Viihde -levy-yhtiö toteuttavat On the Rocksissa vuonna 2023 useamman tapahtuman, joiden tuotto ohjataan Naisten Linjan vertaistukitoiminnan hyväksi. Vertaistukiryhmissä väkivaltaa kokeneet naiset ja tytöt voivat jakaa kokemuksiaan, toipua ja rakentaa turvallista tulevaisuutta. Lue Naisten Linjan toiminnasta lisää: http://www.naistenlinja.fi.
Ensimmäisen Naisten Linjan hyväksi -keikan pääesiintyjä on helsinkiläinen rap-yhtye Konala Cartelli, luultavasti menestynein omakustannebändi Suomen hiphop-kentällä. Jo uransa alkuvuosina Konala Cartelli esiintyi legendaarisilla Pipefesteillä (2003, 2004 ja 2006), jossa yleisö oli järjestäjien mukaan useampana vuonna koko festareiden kolmanneksi suurin, jättäen jälkeensä illan pääesiintyjät.
Konala Cartelli jäi määrittelemättömälle keikkatauolle vuoden 2006 keikkojen jälkeen, koko ajan kuitenkin musiikkia tehden. Seuraava julkaisu kuultiin 2011 loppupuolella, kun yhtyeen comebackin ensimmäinen aalto ”Jep Jep Joo” -sinkun myötä rantautui. Kappale on kerännyt soittoja Youtubessa ja Spotifyssä jo yli 2,8 miljoonaa.
Vuonna 2018 yhtye ilmoitti paluustaan keikkalauteille ja kesäkuussa KC veti comeback-keikan täyteenpakatulla legendaarisella Tavastialla. Saaga jatkui KC:lle ominaisen huumorin ja testosteronin höystämällä ”Macholla”, joka on kerännyt 1,3 miljoonaa streamiä. Syksyllä 2021 ”Miami” -single on saanut myös mainion vastaanoton, soiden mm. Suomiräpillä säännöllisesti.
Illan Konala Cartellille avaavat kotimaiset kovat Jere ja Kimi Hendrix & FORRESTER.
Naisten Linjan hyväksi: Konala Cartelli, Jere, Kimi Hendrix & FORRESTER
Ke 29.3.2023
On The Rocks
https://www.rocks.fi/tapahtumat/naisten-linjan-hyvaksi-konala-cartelli-jere-kimi-hendrix-forrester/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































