Allas Live - Mikael Gabriel, Ani
Mikael Gabriel on yksi Suomen suosituimmista ja valovoimaisimmista artisteista, joka on julkaissut uransa aikana viisi menestyksekästä albumia ja useita hittisinglejä, kuten Kipua, Älä herätä mua unesta, Riippumatto ja Lennokki. Suoratoistopalveluissa Mikael Gabrielin kappaleita on kuunneltu yli 200 miljoonaa kertaa ja hän on noussut lukuisia kertoja Spotifyn listaykköseksi.
Mikael Gabrielin single Oli aikoi julkaistiin kesäkuussa 2020 ja single Löytäjä saa pitää vuonna 2020. Mikael Gabrielin uusi musiikki esittelee entistä tyylikkäämmän ja seestyneemmän supertähden hänelle ominaista särmikkyyttä kuitenkaan unohtamatta. Tätä särmikkyyttä ja valovoimaisuutta on varmasti myös luvassa Allas Livessä parissa heinäkuussa 2023.
Itse biisinsä säveltävä ja sanoittava 24-vuotias ANI valittiin YleX:n vuoden 2021 Läpimurto-listauksen voittajaksi ja todellinen läpimurto tapahtui saman vuoden elokuussa, kun ANI hurmasi kuulijat duetoimalla Evelinan platinarajan rikkoneella ja radiolistan sijalle 15 kivunneella herkällä kappaleella Me ei kuuluta toisillemme.
ANI sanoo, että hänen tavoitteensa on tehdä kaunista musiikkia, joka herättää tunteita. Hän haaveilee luovansa täysin oman musiikkityylin, jossa suomalainen sielunmaisema ja poeettisuus yhdistyvät kansainväliseen dramaattisuuteen sekä nuorekkaisiin soundeihin ja tuotantoon. ANI haluaa rikkoa kaavaa ja osoittaa, että ristiriidat ovat mielenkiintoisia. Lahjakas artisti valmistelee tällä hetkellä debyyttialbumiaan ja kirjoittaa samalla kappaleita myös muille artisteille.
Liput 23,50 € Lippu.fi palvelumaksu / ovelta 28 €
Ovet: 18:00
https://allasseapool.fi/allas-live-mikael-gabriel-ani/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































