Barbe-Q-Barbies 20th Anniversary Show
Kotimaisen hard rockin uranuurtaja Barbe-Q-Barbies aktivoituu yhtyeen 20-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ja tekee erikoispitkän juhlakeikan Helsingin On The Rocksissa perjantaina 12. toukokuuta. Keikan ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketissä perjantaina 24. helmikuuta klo 9.
Rumpali Niina Klemetti kertoo: ”Luvassa on uramme toistaiseksi pisin keikka, jossa kuullaan biisejä kaikilta levyiltä, uutta materiaalia unohtamatta. Lavalla nähdään lisäksi myös vierailevia soittajia sekä feattaajia; yllätyksiä luvassa…!”.
Juhlavuoden kunniaksi Barbe-Q-Barbiesilta ilmestyy tänä vuonna myös uutta musiikkia, josta esimakua saadaan 24. helmikuuta ilmestyvän singlen ”Misguided” muodossa.
Energisistä livekeikoistaan tunnettu Barbe-Q-Barbies on julkaissut urallaan neljä täyspitkää albumia ja tahkonnut satoja keikkoja niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yhtye on myös lämmitellyt lavoja muun muassa Skid Row’lle, New York Dollsille, Hardcore Superstarille, W.A.S.P.:ille ja Girlschoolille.
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 18 €
– ovelta 20 €
https://www.rocks.fi/tapahtumat/barbe-q-barbies-20th-anniversary-show/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
Sirkus Finlandia saapui kaupunkiin - nähdään nyt uudessa paikassa |
Puotilan kartanon pihalle nousee puolen hehtaarin Halloween-puisto |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
Linnanmäen kausi huipentuu upeaan valokarnevaaliin |
Näyttävät purjelaivat saapuvat Eteläsatamaan lokakuussa |
Muinaismarkkinat vetivät yleisöä rautakautiseen kauppakylään |
Näyttäviä auringonkukkia saa taas poimia kaupungin pelloilta |
Kandinäyttely esittelee tulevaisuuden taiteilijoita Sörnäisissä |
Ulkoilmaelokuvat toivat tunnelmaa elokuun pimeneviin iltoihin |
Kiireetön aamupala antaa energiaa koko päiväksi |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
Alppipuiston ilmaiskonserteissa jammaillaan heinäkuussa |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
Muinaiset dinosaurukset heräävät eloon Korkeasaaressa |
Näyttävät suuret purjelaivat vierailivat Helsingissä |
Viihdyttäviä keikkoja ja kesäteatteria Puotilan kartanon miljöössä |
Klubimusiikin ilmaisfestivaali täyttää ydinkeskustan korttelin |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
Artesaanioluiden festivaali hemmottelee oluen ystäviä kesäisessä Viikissä |
Michelin-tähdet jaetaan ravintoloille ensi kertaa Stadissa |
Lintsi avautui jälleen uuteen kauteen kevään kynnyksellä |
Palapelinrakentamisen SM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa |
100-vuotistaivaltaan juhliva Gnistan lähtee historialliseen liigakauteen |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
SCOPE-kollektiivi haluaa nostaa esiin nuoria tekijöitä |
"Sota apatiaa vastaan" - pop-up -näyttely pureutuu suomalaisen punkin historiaan |
Improvisaatio ja musikaali yhdistyvät luovalla tavalla Stella Polariksen uudessa esityksessä |
Tiina halusi korona-aikana piristystä arkeen - päätyi stand-up koomikoksi |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
Seagullsin kausi huipentuu finaaleihin korisliigassa |
Talvinen retkiluistelu on hauskaa ja onnistuu vaikka hokkareilla |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
Sofi Oksasen odotettu näytelmä saa kantaesityksensä keväällä |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
Ryhmäteatterin keväässä tragikoominen kuvaus selviytymisestä |
Second handin suosio jatkuu. Rediin avattiin myymälä lastenvaatteille |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
Korkeasaaressa luvassa ilmaispäiviä jälleen syksyllä |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |