Arabian katufestivaali
Suomen suurin katutaide- ja kierrätystapahtuma Arabian Katufestivaali saapuu vihdoin tänä keväänä jälleen ottaen Arabian katutilan haltuun Arabiassa ja Toukolan alueilla.
Arabian katufestivaali avaa kevään kaupunkifestareiden kauden on perinteisesti tuonut Arabiaan päivän ajaksi katutaidetta, ruokakojuja, kirpputori, sirkusta, musiikkiesityksistä, lastenohjelmaa, työpajoja ja jopa kymmeniätuhansia kävijöitä. Festivaalin teemoja ovat tänä vuonna ekologinen kestävyys ja yhteisöllisyys.
Liikenteeltä suljettu Hämeentie muuntuu katufestivaaliksi ja houkuttelee ihmisiä läheltä ja kaukaa osaksi päivän mittaista kaupunkitaideteosta.
Ohjelmassa nähdään mm. muraalin valmistumista (Arabiakeskuksen parkkipaikan vieressä), taideinstallaatioita ja musiikkia neljällä eri lavalla. Lastenorkesteri Nelisointu avaa päivän Puistolavalla (suljetun tieosuuden eteläpäässä).
Kirpputori aukeaa Love-puistoon ja Kierrätyskeskuksella on paikalla tuo ja vie -piste, jonne saa tuoda ehjää ja käyttökelpoista tavaraa ja ottaa mukaan tarvitesemiasi tavaroita.
Katso koko ohjelma tästä | Festivaalin aluekartta
Festivaali toteutetaan kokonaan vapaaehtoisvoimin, ja sen taustalla ovat vapaaehtoiset, jotka toteuttavat visiota tasa-arvoisesta ja ekologisesta kaupunkitilasta.
Huomioithan että alueelle ei pääse autolla.
Arabian katufestivaali
La 14.5.2022 klo 12-18
Tervetuloa iloisten juhlijoiden joukkoon!
Arabia Street Art Festival will be held live on Saturday, 14th of May 2022 after being held online for two years. You will get to explore music, art, workshops, programs for children and other events for all ages in the beautiful Arabianranta and Toukola neighborhood.
Arabian street festival
Sat 14th May 2022 at 12PM(noon)
https://www.arabiankatufestivaali.fi
https://www.facebook.com/arabiankatufestivaali/
Katso myös muut kevään kaupunkifestarit
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































