Kaivopiha
Kaivopiha on aukio ja läpikulkualue Helsingin ytimessä. City Centerin ja Vanhan ylioppilastalon välissä. Se kulkee Kaivokadulta Mannarheimintielle ja Vanhalle ylioppilastalolle. Kaivopihalla toimii useita ravintoloita, kuten Praha ja legendaarinen maailaisidyllisä keskelle kaupunkia tuova Zetor ja opiskelijaravintolana tunnettu Unicafe. Myöhä Cafe on Unicafen pikkusisko, joka tarjoaa karaokea ja pikkupurtavaa myöhäiseen iltaan asti.
Espoolaisesta pienpanimosta ponnistanut ravintola Fat Lizard avasi Kaivopihalle uuden ravintolansa vuonna 2020, joka kuitenkin suljettiin alkuvuodesta 2025.

Nuorisoa Kaivopihalla. Kuva: Wesander, Merja 1984 / HKM
Entisen Virgin Oilin tiloissa toimii vuonna 2024 avautunut hotelli Grand Hansa, jonka Kupoli cocktail baari on saanut kiitosta avautumisensa jälkeen. Kupoli oli aiemmin tilat omistavan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan omistaman kiinteistön kerhotilana.
Kaivopihan kaikki kiinteistöt omisti Helsingin yliopiston ylioppilaskunta. Maailman rikkaimmaksi mainittu ylioppilaskunta oli kerännyt lähes 150 vuoden aikana arvokiinteistöjä ydnkeskustasta.
Kun kiinteistömarkkina romahti 2020 luvun alussa Ukrainan sodan ja koronapandemian seurauksena, omaisuuden hoito osoittautui haastavaksi. Uusien hankkeiden kuten Hakaniemen Lyyran sekä Grand Hansa -hotellin mahdollistaneen suursaneerauksen lainojen korot nousivat hallitsemattomasti. Kiintestöomaisuudesta jouduttiin myymään sen kruununjalokivet: Uusi ja Vanha ylioppilastalo, Citytalo, Kaivotalo, Kaivokatu 12 ja Hansatalo.
Vielä kriisiä ennen HYY:n tytäryhtiö Ylvalla oli toinen ääni kellossa. "Kaivopiha on Helsingin ytimessä, liikenteen solmukohdassa, kulttuurilaitosten ja ostospaikkojen keskellä. Sijainti on mahtava. Olemme omistaneet kohteen jo yli 150 vuotta, eikä meillä oli aikomusta luopua näin hienosta paikasta", totesi Ylvan rakennuttamispäällikkö Verneri Lehtovirta Projektiuutisille vuonna 2021. Ylvan tavoitteena oli vielä tuolloin kehittää Kaivopihasta aiempaa elävämpi ja viihtyisämpi. 

Ihmisiä Kaivopihalla palestiinalaisten oikeuksia puolustavassa, PLO:n tunnustamista vaativassa mielenosoituksessa 1982. Kuva: Eeva Rista /HKM
Kuva: Eweis, Yehia 2020 / HKM

Kuva: Forssén, Ilpo 1978 / HKM
Kuva: Honkavaara, Matti 1971 / HKM
Vietnamin sodan vastainen mielenosoitus Kaivopihalla. Puhetta pitää Jaakko Laakso. Kuva: Simo Rista 1969 / HKM.

Kuva: Hakli, Kari 1969 / HKM
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































