Vallilan ala-aste

Vallilan ala-asteen koulun historia juontaa vuoteen 1902, jolloin rakennus Vallilan kansakoulu valmistui. Koulussa järjestetään opetusta luokilla 1.-6. Koulun painotuksena ovat taito- ja taideaineet.

Vallilan ala-asteen koulun sivutoimipisteet ovat Hermannissa Saarenkatu 4 (Hermanni) ja Vallilassa Nilsiänkatu 3 (Taucher).

Vallilan ja Hermannin alueet olivat työväen ja köyhien asuinalueita, jotka olivat kasvaneet kaupungistumisen myötä. Kaupunki pyrki järjestämään kansakoulujärjestelmän mukaista opetusta kaikille lapsille. Tätä ennen opetusta oli lapsille järjestetty lähinnää yksityisten hyväntekeväisyystahojen toimesta.

Vasta koulurakennuksen valmistumisen jälkeen 1910-luvulta alkaen alettiin kaavoittamaan ja rekentamaan Vallilan puutarhakaupunginosia. Puu-Vallila rakennettiin 1910-luvulla puutarhakaupungin ihanteiden mukaisesti.

Uusi Vallila taas edustaa 1920-luvun asuinrakentamisen periaatteita. Vallila on kasvanut ja tiivistynyt täydennysrakentamisen myötä tasaisesti vanhan työläisten puutarhamaisen kaupunginosan ominaisleimansa säilyttäen.

Vallilan ala-asteen koulu

Ehdota kiinnostavaa paikkaa Lisää kokemuksesi

Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Hämeentie 80
00550 Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Stadissa.fi