BANNER1_ALT
BANNER1_ALT

Espoon luontopolut ja metsäkohteet

ESPOO LUONTOKOHTEITA 

KAUKLAHTI

Kauklahden kallionaluskedon luonnonsuojelualue

Alue on laaja ja kaunis kallioinen luontokohde, jossa on paljon nähtävää.Luonnonsuojelualue sijaitsee Mankinjoen ja Kuninkaankartanon pientaloalueen välissä ja on osa AugustRamsayn puistoa. Alueella on paljon eri kasvilajeja, jotka ovat kiinnittäneet asiantuntijoidenkin huomion. Lisäksi alueella on myös useita kiinnostavia perhoslajikkeita. Kallionaluskedon luonnonsuojelukohde on noussut vuosien varrella merkittäväksi perinneympäristöksi. 

Kauklahden neva 

Kauklahden neva sijaitsee ulkoilupolun varrella, Palolammen pohjoispuolella. Alue on pinta-alaltaan noin neljä hehtaaria. Maisema on kaunista ja monipuolista puutonta luhtanevaa. Ympärillä on myös kalliomaisemia sekä lampi. Alue on tärkeä paikallinen luontokohde ja sijaitsee aivan lähellä Kauklahden keskustaa. 

Musslaxbergenin kallio

Musslaxbergen on kallioinen alue, joka sijaitsee Kurtinniityntien pohjoisosan länsipuolella. Alueelta löytyy paljon kiinnostavia geologisia kohteita.Pienellä alueella on muun muassa neljä hiidenkirnua ja  kaksi kulmikasta kahden metrin korkuista rapakivisiirtolohkaretta. Sammaloituneet hiidenkirnut ovat muodostuneet toispuoleisesti jyrkänteeseen Musslaxbergenin lounaisosassa. Suurimman hiidenkirnun halkaisija on noin puolitoista metriä.Kulmikkaat rapakivisiirtolohkareet löytyvät etelärinteeltä.---------- 

KESKUSPUISTO

Espoon keskuspuistossa sijaitsee kolme merkittävää luontokohdetta. Alueen luonnonsuojelualueet sijaitsevat puiston itäosassa. 

Rönnängen

Rönnängen on Keskuspuiston luonnonsuojelualueen keskellä sijaitseva niitty. Aikaisemmin alue on ollut pelto ja sen sarkaojat ova vieläkin näkyvissä. Alue on merkittävä luonnonsuojelualue, jonka historia oluttuu jo 1870-luvulle. Aikaisemmin Rönnängen niitty oli samaa niittyä Mössenkärrin kanssa. Nykyään Rönnängen on kostea niitty, jossa kasvaa pääasiassa mesiangervoa, maitohorsmaa ja vuohenputkea.Niityn pohjoisosa on kuivempaa ja siellä kasvaa ahomansikkaa ja niittyleinikkiä.


Majkärrin luonnonsuojelualue

Majkärrin luonnonsuojelualue sijaitsee Kuurinniityn asuinalueeneteläpuolella. Alue on laaja, noin viisi hehtaaria. Sen maisema on kaunista ja monimuotoista. Aluetta koristaa erilaiset suot, jonka ympäri kulkee polkuja. Alueelta löytyy myös monenlaisia korpityyppejä sekä pieniä räme- ja nevalaikkuja.

Olarin terveysluontopolku

Olarin terveysluontopolku sijaitsee Kokinmetsässä, Espoon keskuspuistonkaakkoisosassa. Luontopolku on nimensä mukaisesti terveysluontopolku, koska polulla voi nauttia luonnon terveysvaikutuksista ja rentoutua kiireen keskellä. Polku on noin puolitoista kilometriä pitkä ja sen varrelta löytyy kahdeksan sinisistä sydämistä koostuvaa rastipistettä.Rastipisteissä on erilaisia tehtäviä niin koululaisille kuin aikuisillekin. Luontopolku on helppokulkuinen, mutta sisältää joitakin pieniä esteitä.


ESPOONLAHTI

Martin mänty 

Martin mänty on historiallisesti merkittävä luonnonmuistomerkki. 300 vuotias Martin mänty sijaitsee Espoonlahdessa, uimahallin lounaispuoleisella kalliolla.Puun kasvupaikka on karu ja puu on pituudeltaan melko lyhyt. Puun ympärysmitta sen sijaan on yli kaksi metriä. Puu on nimetty kaupungininsinööri Martti Tieahon mukaan. 


Soukan tammi 

Soukan merkittävä luonnonmuistomerkki on alueen mukaan nimetty tammi. 150 vuotias puu kasvaa Yläkartanontien ja Espoonlahdentien risteyksen kohdalla. Soukan tammi on yli kaksikymmentä metriä korkea. Puun ympärysmitta on yli 2,5 metriä.

Ramsösundin luonnonsuojelualue

Monimuotoinen ja merkittävä Ramsösund omaa vyöhykkeisen kasvillisuuden mereltä maalle. Ramsösundin luonnonsuojelualue on 24 hehtaarin laajuinen maaduntalahtikorpi.

Alue on ympäristöltään rikas. Siellä on muun muassa ruovikkoisia soita, korpia, tervalepikoita sekä tuoreita ja kuivahkoja kangasmetsiä.Suvisaaristossa, Bergön ja Ramsön välissä onaikoinaan ollut salmi, joka on kuroutunut umpeenmaankohoamisen seurauksena. 
Bergön–Ramsön metsäalueen luonnonsuojelualueLuonnonsuojelualue on 54 hehtaaria.

Alue on kaksiosainen. Yksi osa sijaitsee Ramsösundin kaakkoispuolella,
Bergön metsäalueella. Toinen osa sijaitsee Ramsön metsäalueen luoteisosassa. Bergön puolella maisema on vanhaa kuusivaltaista kangasmetsää. Alueella on myös vanhoja, kilpikaarnaisia mäntyjä.Ramsösta taas löytyy tervaleppäluhta, puronvarrensaniaiskorpi ja rämelaikku. Luonnonsuojelualueelta voi bongata yli kolmekymmentä erilaista lintulajia. Alueella pesii muun muassa lehtopöllö, varpushaukka, sirittäjä ja idänuunilintu. Bergön–Ramsön luonnonsuojelalue on monimuotoinen ja lintulajiston kannalta merkittävä luontokohde. 

SimpukkamaaSimpukkamaa on saanut nimensä siitä, että alueen kivennäismaan sekaan on kerrostunut sinisimpukan rikkoutuneista kuorista kuorisoraa. Simpukkamaan polku on noin kolmekymmentä metriä pitkä, Bergöntien länsipuolella. Alue on Espoon paras paikka havaita erikoista vaaleanviolettia simpukkamaata.

SAARISTO

Pentala saari

Pentalan saari sijaitsee Suvisaariston lounaispuolella lähellä Kirkkonummen rajaa. Saari on 130 hehtaaria ja alueen suurimpia. Saaren sisäosat ovat pääosin luonnonsuojelualuetta, vaikka rannoilla onkin monia loma-asuntoja.Saarelle avattiin vuonna 2018 Espoon kaupunginmuseo Saaristomuseo Pentala. Museon miljöö on hyvin kalastaja- ja huvilahenkinen. Saareen pääsee yhteysaluksella. Kesäisin Pentalassa toimii myös ravintola. 

Pentalan luonnonsuojelualuePentalan luonnonsuojelualue on 51 hehtaarin kokoinen metsäalue ja sijaitsee saaren keskiosassa. Saaren vanhat ja monipuoliset metsät ovat säilyneet hyvin luonnontilaisina. Metsämaisemaa koristaa korkeat kalliot, upeat poronjäkälämatot, kilpikaarnaiset männiköt ja kelopuut. Alue on hyvin monimuotoista myös erityyppisten kangasmetsien ja soistumien puolesta. Lahopuuta on paikoin myös runsaasti. Pentalan eläimistö on monipuolinen. Siellä on myös erilaisia lintulajeja, muun muassa pyy, harmaahaikara, uuttukyyhky ja harmaapäätikka.

PentalanjärviPentalanjärvi on Espoon eteläisin järvi ja kooltaan noin neljä hehtaaria. Järvi on Espoon erikoinen luontokohde, koska se sijaitsee saaressa, joka on meressä, mutta itse järvessä on myös saari.  Järveltä näkymä on todella kaunis ja erämainen. Järveä ympäröi kalliot, joista avautuu myös hienoja näkymiä. Järveä reunustaa myös Pentalan luonnonsuojelualueen upeat metsät. 

Pentalanjärven nevaPentalanjärven lounaisosan rannoilla on umpeenkasvanutta suota.Suo koostuu erilaisista nevoista, pääosin ruovikkoisista luhdista ja saravaltaisista nevoista. Alueella on myös harvinaisempaa lettomaista nevaa. Rantanevan sammallajisto on monipuolista sisältäen myös joitakin harvinaisuuksia. 

Gåsgrund

Gåsgrund on osa Espoon saaristoa. Gåsgrund on ulkoilualuetta. Saareen pääsee kesäisin joko yhteysaluksella tai omalla veneellä.  
Gåsgrundin poimuGåsgrundin poimu on upea poimurakenne. Se on muodostunut vuorijonopoimutuksen yhteydessä, kun kallioperän tasomaiset rakenteet puristuivat ja taipuivat kaareviksi poimurakenteiksi. Poimu löytyy saaren länsirannalta läheltä vesirajaa.Kallion pinnassa on myös paljon jäätikön uurtamisjälkiä.

Gåsgrundin rantavalli

Gåsgrundin upea rantavalli sijaitsee lähellä Gåsgrundin poimun eteläpuolta. Rantavalli koostuu pienistä kivistä. Maankohoamisen vuoksi se on rantaviivan yläpuolella.

LEPPÄVAARA

Karakallion luontopolku

Rastaalanmetsän alueen Karakallion luontopolun pituus on noin puolitoista kilometriä. Polkua on helppo kulkea, kun seuraa vain keltaisia maalimerkkejä.Polun varrella on seitsemän rastipistettä, joissa  voi tutustua myös oppilastöihin QR-koodien kautta.Luontopolulla näkee myös alueen merkittävät luontokohteet. Polku on Espoossa melko uusi ja ensimmäinen koulun luontopolku. Luontopolulle pääsee Rastaalantieltä tai Karakalliontieltä lähteviltä ulkoiluteiltä. Polku ei ole täysin esteetön. 

Karakallion pähkinäpensaslehtoKarakallion pähkinäpensaslehto koostuu pääasiassa kuusi- ja haapavaltaisesta metsästä. Alueella on rehevää ja monipuolista kasvillisuutta. Aluella kasvaa pähkinäpensas, näsiää, koiranheittää, erilaisia saniaislajeja, sinivuokkoa jalehto-orvokkia. Alueella on helppo kulkea monien ulkoiluteiden ja polkujen ansiosta. 

Monikonpuron luonnonsuojelualueLuonnonsuojelualue sijaitsee Leppävaaran urheilupuiston pohjoispuolella. Viisi hehtaaria laaja alue koostuu luonnontilaisen osan Monikonpuron laaksosta. Monikonpuro virtaa arvokkaan Lintuvaara–Monikko -kallioalueen lävitse. Purolaakso on paikoin jyrkkäpiirteinen. Kasvillisuus on runsasta ja monipuolista. Aluuella on niin kuusivaltaista kuin lehtomaista sekametsää ja rehevää lehtoa. Lisäksi alueella on runsaasti lahopuuta ja erilaisia kääpiä. Myös kolopuita ja vanhoja lehtipuita esiintyy runsaasti.  Monikonpuron luonnonsuojelualue on myös ekologisesti merkittävä luontokohde. 

Edelfeltin huvilan tammi

Yksi Espoon vanhimmista puista löytyy Edelfeltin huvilalta. Sen iäksi on arvioitu vähintään 300 vuotta. Tammi on noin kaksikymmentä metriä korkea ja sen ympärysmitta on runsaat neljä ja puoli metriä. Puu rauhoitettiin luonnonmuistomerkiksi vuonna 1986. Tammi kasvaa Villa Ekan pihapiirissä Lansantie 8:ssa. 

Katso lisää Espoon luontokohteita täällä


Voit vinkata Stadissa-sivuille tapahtuman, uutisen tai antaa muun paikallisen juttuvinkin.






Ehdota kiinnostavaa paikkaa Lisää kokemuksesi


Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Espoo

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.






Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.



Stadissa.fi