Lammaskallion tila

Lammaskallion tila Tuusulanjärven länsipuolella sijiatseva maatila.

Lammaskallion nimi juontaa juurensa 1600-luvun Vanhankylän kartanon lammaslaitumista. 1700-luvulla lähellä sijaitsevasta Vanhankylän kartanon torpasta syntyi oma rälssitila Gustafsholm, nykyinen Lammaskallio. Tilan nykyinen omistajasuku osti Lammaskallion tilan vuonna 1928.

Lammaskallion tilalla voi yhä aistia vanhaa talonpoikaisilmapiiriä. Tilan nykyinen 1800-luvun lopulla rakennettu päärakennus ja lähes yhtä vanha navetta ovat yhä toiminnassa. Tilalla oli 1900-luvulla pitkään liha- ja maitokarjaa, mutta aivan viime vuosina lampaat palasivat tilalle uuden emännän myötä.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —

Lammaskallion tilalla tapahtuu jatkuvasti: Historiaa ei vain aisti, vaan historiaa tehdään tänäkin päivänä.

Maatilan kahvihetki: Lammaskallion kesäkahvila tarjoilee vieraille itsetehdyt leivonnaiset ja suolaiset karitsaherkut. Kaikissa tarjottavissa pyritään käyttämään tilan omia raaka-aineita, kuten luomuvihanneksia ja karitsanlihaa.

Toimiva maatila ja Lammaspolku: Koko perhe voi nauttia kierroksesta uniikilla lammaspolulla, jonka varrella lampaat laiduntavat ja odottavat rapsutuksia. Vieraamme voivat seurata kuinka traktorit saapuvat heinäpellolta kotiin tai yllättyä kun Lammaskallion audion väki musisoi vanhaan hevostalliin rakennetussa äänitysstudiossa.

https://lammaskalliontila.fi/

Kopioi tämän sivun linkki / Copy link to this page

Jaa tämä vinkki tai paikka valitsemassasi palvelussa / share this page:

(Translate page)

Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa

Osoite

Lammaskalliontie 87
04380 Tuusula

Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)