Musiikkitalo
Helsingin Musiikkitalo sijaitsee Töölönlahden eteläpuolella Finlandia-talon ja keskustakirjasto Oodin välissä.
Rakennus on suunniteltu konserttitoimintaan ja sen tarkoitus on myös musiikin merkityksen korostaminen suomalaisten kansallisessa identiteetissä. Talon läpi on kaikilla vapaa kulku millä houkutellaan ihmisiä tutustumaan taloon ja sen tarjontaan lähemmin.
Sibelius-Akatemia käynnisti Musiikkitalohankkeen jo vuonna 1992 ja peruskivi muurattiin lokakuussa 2008.
Musiikkitalon pääkäyttäjiä ovat Sibelius-Akatemia, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri, joista kukin järjestää siellä 40–50 konserttia vuosittain.
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
![]() |
Kansallismuseossa voi jopa yöpyä ennen mittavaa remonttia |
![]() |
Suuret purjelaivat saapuvat Kauppatorille - ovet avoinna yleisölle |
![]() |
Aki Kaurismäen uutuuselokuva esitetään Kallion kirkossa |
![]() |
Klassikkofarssi ihastuttaa vielä yli 200 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Haloo Helsinki! teki historiaa Tavastialla |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ulkoilmaelokuvista nautitaan elokuussa pääkaupunkiseudulla |
![]() |
Vartiosaaressa pääsee maistamaan tuoreita vohveleita ja moikkaamaan lampaita |
Kesälauantaisin kirppistellään ikonisella Käpylän Kiskalla |
![]() |
Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista |
Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi |
![]() |
Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä |
Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |