Suvilahti DIY -skeittipuisto
Suomen yhden tunnetuimmista skeittipuistoista, talkoovoimin Kalasataman kupeeseen nousseen Suvilahti DIY:n oli määrä väistyä rakantamisen tieltä lokakuussa 2026. Syyskuussa kaupunki päättikin, että skeittipuisto saa vielä vuoden jatkoaikaa kesään 2027 saakka.
Skeittipuisto alkoi rakentumaan skeittauksen parissa toimineiden aktiivien toimesta Suvilahteen vuonna 2011. Skeittipuistoa ehdittiin rakentaa yli 15 vuoden ajan ennen sen viimeisintä purkutuomiota. Se on toiminut tärkeänä kaupunkikulttuurin paikkana ja skeittauksen harrastajien yhtenä tunnetuimpana maamerkkinä. Se on tunnettu myös maailmalla skeittaajien keskuudessa ja se on Helsinkiin saapuvien skeittauksen harrastajien suosittu vierailukohde.Nuoret skuuttasivat Suvilahdessa samana päivänä kun Helsingin kaupunki ilmoitti vuoden jatkoajasta.
Näyttävä skeittiparkki on näkynyt paitsi kaupunkikuvassa, se on toiminut myös kuvauspaikkana lukuisten brändien mainoskampanjoissa.
Suvilahti DIY:n ympärille muodostunut skeittiyhteisö on vastustanut purkamista ja kyseenalaistanut kaupungin toimet ja sen kykenemättömyyden paikan suojeluun. Kritiikin mukaan Helsingin kaupunki on käyttänyt yhteisön suunnitteleman ja rakentaman skeittiparkin mainetta mainostaessaan Helsinkiä urbaanina vierailukohteena.
Suvilahti DIY oli monella tapaa myös urbaani taideteos.
Helsingin kaupunki on suunnitellut rakentavansa uuden väliaikaisen skeittiparkin lähelle voimalakäytöstä ja hiilivuoresta vapautuneeseen Hanasaareen. Asuinalueen valmistuttua Hanasaareen on suunnitteilla jopa olympiatason skeittpuisto.
Suvilahti DIY -skeittipuistosta on tehty useita videoita ja dokumentteja vuosien varrella.
Ines Särkän ohjaama ja Oona Markkasen kuvaava dokumentti kertoo puistosta ja sen aktiiveista vuodelta 2021.
Toimittaja Jaakko Keso teki Suvilahti DIY:sta dokumentin vuonna 2024.
Jaa tämä vinkki tai paikka valitsemassasi palvelussa / share this page:
Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa













