Ura ilmailusta: museomekaanikko Antti Laukkanen
Kaikille avoin ilmainen luento soveltuu erityisesti ilmailualaa ammatikseen harkitseville. Luento alkaa klo 17 ja osallistujat voivat sen jälkeen tutustua museon näyttelyihin veloituksetta klo 20 asti. Esitystä voi seurata myös etänä Facebook-liven kautta.
Antti itse kertoo urastaan:
"Kävin pienenä poikana lentonäytöksessä Utissa sekä katsomassa Anjalan kartanonpuistossa sinne hypänneitä laskuvarjohyppääjiä. Lopullinen ilmailuinnostus syntyi 11-vuotiaana ensimmäisen lentomatkan myötä, kun DC-9 lennätti Lontooseen ja takaisin. Menomatkalla tarjoutui mahdollisuus käydä ohjaamossa, ja se oli kovin innostavaa. Seuraavat Lontoon-reissut menivätkin pitkälti lentsikoita bongatessa. Innostuksen puraistua tie vei paikallisen ilmailuyhdistyksen lennokkikerhoon ja jo yläasteikäisenä moottoripurjelennon teoriakurssille. Kerhon koneella tarjoutui muutama mahdollisuus lennähtää ja päästä kokeilemaan ohjaimiakin. Lentämisen aloitus venyi lukion jälkeiseen kesään, mutta mopulupakirja tuli valmiiksi melko nopeasti. Muutamien vuosien päästä tuli myös purjelentäjän lupakirja. Innostus korkeampiin opintoihin hiipui, koska ilmailu kiinnosti. 90-luvun alun laman myötä lentokoulutus oli melko toivotonta eivätkä ovet auenneet myöskään lennonjohtokurssille. Niinpä täytyi kouluttautua lentokoneasentajaksi ja lähestyä ilmailualaa toista kautta. Opintojen ohessa töitä tarjoutui lentokonesiivouksen parissa ja niiden valmistuttua Finnairin tekniikassa. Tekniikasta tie vei melko pian lentotoimintaryhmään ohjaamokäsikirjojen pariin. Ohessa lupakirjakokoelmaan tuli PPL ja yölentokelpuutus. Siitä sitten aikanaan laskuvarjohyppylennot ja turbiinikoulutus. Ohessa oli monenlaisia ilmailuyhdistysten vastuutehtäviä hallitustouhuista kaluston hoitamiseen, huoltamiseen ja lentokoneiden hankintaan. Töiden päätyttyä kaupallisessa lentoyhtiössä tie vei Ilmailumuseoon museomekaanikoksi. Siitä ura museomaailmassa on jatkunut ja kehittynyt, eikä kehitys ole vielä läheskään päätöksessä."
https://ilmailumuseo.fi/events/ura-ilmailusta-museomekaanikko-antti-laukkanen/
https://fb.me/e/2idVFS8l8
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































