Frigg
Showtime: 20:00
Jo käsitteeksi muodostunut viulusoundi, vastustamattomasti puskeva kielisoitinten helinä sekä kontrabasson syke – tästä hypnoottisesta yhdistelmästä Frigg tunnetaan! Suomen yksi kansainvälisesti menestyneimmistä kansanmusiikkityhtyeistä julkaisee uuden Perintö - Heritage -nimeä kantavan levyn keväällä 2023!
Yhtyeellä on takanaan kaksi vuosikymmentä, lukuisia ylistäviä levyarvioita ja tuhatkunta keikkaa kolmessakymmenessä maassa. Yhdennentoista levynsä yhteydessä Frigg palaa juurilleen kumartaen suomalaisen perinnemusiikin suuntaan. Materiaalin lähtökohtana on kaustislainen viulunsoittoperinne, jonka UNESCO liitti aineettoman kulttuuriperinnön luetteloonsa vuonna 2021, mutta levyn materiaalia on koottu myös muiden maakuntien viulumestareilta keskeisiä suomalaisia nuottijulkaisuja unohtamatta. Frigg lähestyy materiaalia omalla tyylillään, ennakkoluulottomalla ja tuoreella näkemyksellä samalla kuitenkin perinnettä kunnioittaen.
Frigg on valloittanut maailmaa vahvasti pohjoismaiseen pelimannimusiikkiin nojaavalla länsimaisten kansanmusiikkityylien fuusiolla, jota kuvaamaan maailmanmusiikkimedia on kehittänyt termin nordgrass. Yhtye viekin kuulijansa perisuomalaisen polskan, bluegrassin ja balkanrytmien kautta jopa taidemusiikillisiin sfääreihin – ikään kuin lavalla vierailisi samalla keikalla useita eri kokoonpanoja!
Alina Järvelä, viulu;
Esko Järvelä, viulu;
Tommi Asplund, viulu;
Tero Hyväluoma, viulu;
Petri Prauda, mandoliini ja cittern;
Topi Korhonen, kitara;
Juho Kivivuori, basso
Konsertti on ikärajaton.
https://glivelab.fi/events/frigg-64466aec222ec4be546268b7/
Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
|
![]() |
Kansallismuseossa voi jopa yöpyä ennen mittavaa remonttia |
![]() |
Aki Kaurismäen uutuuselokuva esitetään Kallion kirkossa |
![]() |
Suuret purjelaivat saapuvat Kauppatorille - ovet avoinna yleisölle |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Klassikkofarssi ihastuttaa vielä yli 200 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Haloo Helsinki! teki historiaa Tavastialla |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
Ulkoilmaelokuvista nautitaan elokuussa pääkaupunkiseudulla |
![]() |
Vartiosaaressa pääsee maistamaan tuoreita vohveleita ja moikkaamaan lampaita |
Kesälauantaisin kirppistellään ikonisella Käpylän Kiskalla |
![]() |
Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista |
Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi |
![]() |
Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä |
Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |