Paradox Museo Helsinki
Tukholmasta monille tuttu Paradox Museo rantautuu Helsinkiin.
Paradox Museo on optisilla illuusioilla leikittelevä kansainvälinen konsepti kaikenikäiselle yleisölle. Se esittelee yhteensä 45 paradoksiin perustuvaa näyttelyä ja näyttelyesinettä, jotka haastavat katsojan aisteja ja käsityksen todellisuudesta. 
"Paradox Museum tuo Suomeen täysin uudenlaisen museokokemuksen, joka kutsuu inspiroitumaan ja pitämään hauskaa. Museomme sijaitsee aivan Helsingin ydinkeskustassa, ja uskon, että sinne löytävät kaupunkilaisten lisäksi tiensä myös matkailijat ja seikkailijat läheltä ja kaukaa”, sanoo Paradox Museum Helsingin johtaja Kristiina Werner.
Paradox Museo on maailmanlaajuinen ketju, jolla museokohteita löytyy jo lähes paristakymmenestä kaupungista ympäri maailmaa.
Kovaa vauhtia laajeneva ketju avasi ensimmäisen kohteen vuonna 2022. Tämän jälkeen museoissa on käynyt yhteensä jopa kaksi miljoonaa vierailijaa.
“Jokainen museo on ainutlaatuinen yhdistelmä visuaalisia teemoja, yllätyksellisiä näyttelyitä ja paikallisia tarinoita. Helsingissäkin tullaan näkemään vivahteita pohjoisen värimaailmasta ja suomalaisia kiinnostavista aihepiireistä”, Werner jatkaa.
Paradox on saanut julkisuudessa ihmettelyä alkumetreillään. Yle totesi, että museo on itsessään paradoksi, sen väite siitä että se on museo on yhtä aikaa tosi ja epätosi. Helsingin Sanomat taas lyttäsi Paradoxin alkuunsa. Sen mukaan oikeat museot eivät tavoittele taloudellista voittoa. Ne keräävät, tutkivat ja esittelevät kulttuuriperintöämme. Paradox taas tutkii lähinnä vain kassavirtaansa ja ryöstöviljelee nykytaidetta.
Onko Paradox sitten uhka vai mahdollisuus perinteisille museoille? Toisaalta se heittää haasteen tehdä museoista aiempaa kiinnostavampia ja interaktiivisia elämyksiä, mihin suuntaan trendi museoissa on vahvasti ollutkin viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Paradox Museum Helsinki on avoinna
ti-to klo 11–19
pe-la klo 11–20
Su klo 11–19
Ma suljettu
Kuva: Paradox Museo
Vierailu suositellaan varaamaan ennakkoon museon sivuilta.
https://paradoxmuseumhelsinki.com/
Katso myös:
Kohteet lapsille ja perheille
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































