Edelleen estradilla - Pirkko Mannola & Eino Grön 85 vuotta -juhlakonsertti
Suomalaisen viihdetaivaan legendat Pirkko Mannola ja Eino Grön lähtevät yhdessä ainutkertaiselle juhlakiertueelle syksyllä. Mannola ja Grön juhlistavat kiertueensa merkeissä 85-vuotissyntymäpäiviään ja esittävät yleisölle eri vuosikymmenten suosikkikappaleita juhlaorkesterin kera. Konserttien juontajana toimii Markku Veijalainen.
Mannola ja Grön aloittivat uransa jo 1950-luvun lopulla. Mannola nousi koko Suomen tietouteen Miss Suomi -kisan voittajana 1958. Eino Grönin läpimurtolevytys oli puolestaan samaisena vuonna julkaistu Liian paljon rahaa -kappale.
Pirkko Mannolan elokuvaura alkoi kesällä 1959 Ville Salmisen ohjaamassa musiikkikomediassa Yks' tavallinen Virtanen. 1960-luvun alussa hän teki näyttävän uran Saksassa ja on ollut sen jälkeen vuosikymmenten ajan vakiokasvo niin teatterien lavoilla, konserteissa kuin televisiossa.
Eino Grön muistetaan erityisesti monista legendaarisiksi muodostuneista tangolevytyksistä. Hän on ollut koko uransa ajan ahkera levyttäjä, ja hän esiintyy yhä säännöllisesti niin tanssipaikoilla kuin konserttisaleissa. Hänestä on tehty myös musikaali ja hänen elämästään on kirjoitettu kirjoja.
Syksyn sävelen Eino Grön voitti vuonna 1997 kappaleella Vähemmän kiirettä, enemmän aikaa. Iskelmä-Finlandia -palkinnon hän saavutti 2007. Lisäksi hän on saanut Pro Finlandia -mitalin 2001.
Mannola ja Grön ovat tehneet vuosien aikana paljon yhteistyötä keskenään. Jo 1960-luvun alussa he muun muassa esiintyivät samassa elokuvassa ja levyttivät kaksi yhteistä laulua. Mannola ja Grön ovat ikuisia osia suomalaista viihteen ja kevyen musiikin historiaa. Heidän karismantäyteiset esiintymisensä ovat lumonneet suomalaisia jo vuosikymmenten ajan.
https://tapahtumat.vantaa.fi/fi-FI/page/6439024b19dabb37b7abd0f8
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |