Saariston säveliä – Skärgårdens melodier
Horisontissa siintää tuleva kesä ja maailman kaunein saaristo, ihanat kala-ateriat veneen kannella, auringonlaskut pelimannien tahdittaessa laituritansseja.
Espoolainen pelimanni ja harmonikkataiteilija Pekka Pentikäinen on purjehtinut saaristoa ristiin rastiin ja hänen mansikkapaikakseen on muodostunut kaunis Aspön saari keskellä Saaristomeren kansallispuistoa. Saarella asuu vuoden ympäri kymmenkunta asukasta, mutta kesäisin saari täyttyy niin veneilijöistä kuin mantereella asuvista mökkeilijöistä, joiden sukujuuret ovat tiukasti kiinni Aspön mahtavissa kallioissa.
Maria Kalaniemi, espoolainen harmonikkataiteilija hänkin, on niin ikään ihastunut ikihyviksi kauniiseen saaristoomme. Suosikkipaikkoja ovat Aspö ja Utö, joissa tulee vietettyä pidempiäkin aikoja niin kesällä kuin talvella, samalla uusia musiikillisia inspiraatioita löytäen.
Musiikki on Aspössä osa aivan tavallista arkipäivää. Saarelta on kotoisin mm. Aspö-Erikinä tunnettu viulisti ja mestaripelimanni, joka musisoi paljon lähisaaren Brunskärs Majan kanssa. Myös Lasse Mårtensson oli tuttu näky veneineen Aspössä. Molemmilla saarilla pelimanniperinne jatkuu vahvana seuraavissa sukupolvissa.
Näiltä saarilta on Pekan ja Marian sormiin tarttunut lukuisia saariston sävelmiä, joita kuullaan tässä konsertissa.
Konserttia kuvittavat Pekka Pentikäisen tunnelmalliset valokuvat. Tervetuloa näihin musiikin siivittämiin kesäisiin tunnelmiin!
Kesto n. 60 min.
Liput à 15 € / 11 € @ Lippu.fi tai ovelta klo 16.30. lähtien.
https://www.vuotalo.fi/fi/tapahtumat/event/505BE2A278776AC46752CC4785711955/Saariston_s_veli____Sk_rg_rdens_melodier
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































