Alpo Aaltokoski Company: Ali & Alpo
”On mies, tanssi ja musiikki. Enempää ei tarvita, ne riittävät kertomaan paljon ja suoraan sydämestä. Pala nousee kurkkuun. [...] Kyyneleitä on vaikea pidätellä viimeistään siinä vaiheessa, kun tanssija ja muusikko tulevat näyttämölle loppukiitoksiin.”
HS 17.3.2017
Irakilaisen ud-luuttutaituri Ali Alawadin sekä koreografi, tanssitaiteilija Alpo Aaltokosken yhteisteos Ali & Alpo on dramaattisia vaiheita sisältäneen työskentelyprosessin koskettava lopputulos. Musiikin ja tanssin vuoropuhelun oli teoksessa alun perin tarkoitus laajeta kahden toisilleen arvoituksellisen kulttuurin rinnakkaiseloksi ja lopulta dialogiksi, jossa pohdittaisiin arabialaisen sekä länsimaisen taiteen ja kulttuurin yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.
Toisin kuitenkin kävi. Ali Alawadin ja Alpo Aaltokosken yhteistyö sai alkunsa keväällä 2016, kun Alawad esiintyi Aaltokosken 30-vuotistaiteilijajuhlassa Aleksanterin teatterissa. Alawad oli saapunut Suomeen turvapaikanhakijana edellisenä syksynä. Kotimaassaan Irakissa hän oli ollut pakotettu pitämään ammattinsa salassa. ”Muusikon ammatissa toimiminen voi Irakissa olla riskialtista, sillä tietyt ääritahot pitävät sitä islamin vastaisena käytöksenä”, Alawad kertoo.
Alawadin Suomessa saamat kielteiset turvapaikkapäätökset vaikuttivat ravisuttavasti nyt nähtävän yhteisteoksen syntyyn ja lopputulokseen. Välttääkseen pakkopalautuksen Alawad pakeni Suomesta kevättalvella 2017, kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Ali & Alpo -teos kuitenkin toteutettiin muusikon toiveen mukaisesti, ja hän on mukana esityksissä videoprojisoinnin kautta. Teos tekeekin tiukentuneen turvapaikkapolitiikan seurauksia inhimillisestä näkökulmasta kouriintuntuvan näkyväksi.
Työryhmä
Koreografia ja tanssi: Alpo Aaltokoski
Musiikki: Ali Alawad
Valosuunnittelu: Kari Gratseff / Kalle Paasonen
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukusuunnittelu: Marja Uusitalo
Videokuvaus: Thomas Freundlich
Videokäsikirjoitus: Alpo Aaltokoski
Videoeditointi: Joe Davidow
Valokuvat: Alejandro Lorenzo, Tanja Ahola
Tuotanto: Alpo Aaltokoski Company ja Kulttuurikeskus Caisa
Kesto: n. 40 min.
Liput: 20 € / 15 €
Ensi-ilta: 15.3.2017 Kulttuurikeskus Caisa, Helsinki
2019 Summerhall Lustrum Award -palkinto parhaista festivaalihetkistä
https://www.vuotalo.fi/fi/tapahtumat/event/57B7018D55683AAF181F6E94DFE9511A/Alpo_Aaltokoski_Company__Ali___Alpo
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































