Gnod (UK) Harrga (UK), ti 16.5. Kuudes Linja, Helsinki
Hinta: 21,50 / 22 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Illan aikataulu:
19:00 ovet auki
20:00 Harrga
21:00-> GNOD
///
Brittiläinen kollektiivi Gnod palaa Suomeen keväällä. Yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista psykedeelisen rockin kokoonpanoista esiintyy Helsingin Kuudes Linja -klubilla tiistaina 16. toukokuuta. Illan avaa noisen ja industrialin välimaastossa seikkaileva Gnodin hengenheimolainen Harrga. Keikan lipunmyynti käynnistyy Tiketissä torstaina 2. helmikuuta klo 9.
Manchesterissa vuonna 2006 perustettu Gnod tunnetaan vangitsevista keikoistaan, joilla vaihtelevissa kokoonpanoissa esiintyvä kollektiivi operoi niin psykerockin, noisen, teknon, dronen kuin dubin hypnoottisten rytmien parissa. Edellisen kerran vertauksia muun muassa Hawkwindiin, Popul Vuhiin ja Pan Soniciin kerännyt Gnod esiintyi Helsingissä vuoden 2014 Supermassive-festivaalilla.
Erittäin tuotteliaan yhtyeen yhdeksäs virallinen studioalbumi ”Hexen Valley” ilmestyi keväällä 2022 Rocket Recordings-levymerkillä (mm. Pigs x7, Pharaoh Overlord, Goat).
Miguel Pradon ja Dali de Saint Paulin vuonna 2017 Bristolissa perustama Harrga seuraa tinkimättömästi omaa musiikillista visiotaan. Rohkeasti kuulijansa poliittisilla ja voimaannuttavilla sanoituksillaan herättelevän duon musiikissa kuuluu kaikuja niin industrialista kuin noisestakin.
GNOD (UK) Harrga (UK)
Ti 16.5.2023
Helsinki, Kuudes Linja
LIPUT:
- ennakkoon Tiketistä alk. 21,50 EUR to 2.2. klo 9 alkaen
- ovelta 22 EUR
https://www.facebook.com/events/845399776559723

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.