Klangkuenstler (DE)
Berliiniläisartisti esiintyy Helsingin Ääniwallissa perjantaina 16. kesäkuuta. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 27. huhtikuuta Ticketmasterissa.
Klangkuenstler tuo musiikissaan 2000-luvun alun tunnelman takaisin modernilla otteella, yhdistäen vahvan teollisen teknon kuumiin hookkeihin ja tunnelmallisiin äänimaisemiin. Tuotannoissaan hän onnistuu vangitsemaan aikamme Zeitgeistin syvimmän olemuksen, johon sekoittuvat muotoaan muuttavat mielialat raivoavan vihan, syvän melankolian ja toivon välähdysten seassa.
Saksan lupaavimpiin elektronisen musiikin nouseviin nimiin lukeutuva Klangkuenstler tunnetaan myös Zuckerton Records ja Outworld -levymerkkien perustajana. Kymmeniä miljoonia kuuntelukertoja biiseillään pelkästään Spotifyssa saavuttanut artisti julkaisi debyyttialbuminsa ”That’s Me” vuonna 2014. Levyn herättämä kiinnostus siivitti hänet esiintymään klubeille ja festivaaleille ympäri maailmaa.
Täysipitkän albuminsa jälkeen Klangkuenstler on julkaissut lukuisia EP:tä ja singlejä, joista tuoreimmat ovat vuonna 2023 ilmestyneet biisit ”Die Welt Brennt” ja ”Mein Wille” yhdessä Obernauerin kanssa.
LIPUT
Ennakkoon Ticketmasterista 37 € lippukaupan kulut
Security fee 3,50 €
https://www.aaniwalli.fi/events/klangkuenstler-de
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































