Lepakkoluola
Lepakkoluola eli Lepakko
Lepakko oli tärkeä kulttuurikeskus ja 1980-luvun legendaarinen kulttuurikeskus. Elävän musiikin yhdistys ELMU ylläpiti paikkaa ja siellä oli paljon musiikin ja kuttuurin toimintaa, kuten radioasema Radio City ja teatteri Viirus. Myös tanssilegenda Aira Samulinin tanssikoulu sijaitsi Lepakossa. Lepakossa oli bändien treenitiloja ja siellä järjestettiin keikkoja ja muita musiikkitapahtumia.
Lepakon valtaus
Elmu ry ja nuorisojoukko valtasivat Lepakkoluolan elokuussa 1979 ja aloittivat rakennuksen kunnostuksen. Valtauksen jälkeen Helsingin kaupunki vuokrasi aiemman alkoholistien yömajan eli Lepakon Elmulle nimelliseen hintaan.

Lepakko vuonna 1979. Kuva: Aimo Hyvärinen / Hgin kaupunginmuseo
Taustaa
Suomen Väri- ja Vernissatehdas Oy:n vuonna 1940 valmistunut maalivarasto. Länsiväylän valmistuessa vuonna 1965 varastorakennus jäi ajoratojen väliin ja sen purkamista suunniteltiin.
Kun vuonna 1967 keskustasta purettiin iso yömaja kaupungin kiinteistöviraston uuden -rakennuksen tieltä, minkä seurauksena yli 500 yömajan asukasta joutui taivasalle. Saman vuoden syksyn ankarat yöpakkaset aiheuttivat kymmenien asunnottomien paleltumisen hengiltä.
Lepakko jäi Länsiväylän rakennuttua kahden ajoradan väliin. Lepakko purettiin, myös toinen ajorata purettiin ja tonttia laajennettiin. Nokia rakennutti paikalle messevän toimistokompleksin, josta tuli Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen pääkonttori.
Traaginen tapahtumasarja sai aikaan sen, että kaupungin sosiaaliviranomaiset alkoivat etsimään hätämajoitustiloja. Uusi yömaja perustettiin tyhjäksi jääneeseen varastoon. Marraskuun liike otti toiminnan vastuulleen. Liikkeessä näkyviä hahmoja olivat Ilkka Taipale ja Claes Andersson. Rakennuksen nimiksi vakiintuivat Liekkihotelli ja Lepakkoluola. Liekkihotellin nimi tuli ”liekkiviinaksi” kutsutusta denaturoidusta T-spriistä.
Lempinimen ”Lepakkoluola” rakennus sai kertomusten mukaan talon seinään maalatusta perhosen kuvasta. Piirros muistutti kuitenkin enemmän lepakkoa. Toisen kertomuksen mukaan nimi tuli tummia päällystakkeja käyttävistä talon asukkaista. Heidän lahjoituksena saamansa liian suuret palttoot heiluivat kuin lepakon siivet. Kolmannen teorian mukaan nimi tuli Suomen Väri- ja Vernissatehtaan vanhasta logosta, jossa oli perhoskuvio. Logo oli maalattu rakennuksen seinään. Samoihin aikoihin televisiossa pyöri Batman-sarja, jolloin logo ja Batmanin lepakkoviitta yhdistyivät ihmisten mielissä lempinimeksi, joka yleistyi nopeasti.
Kulttuuriaktiivit ja Elmu ry kunnostavat Lepakon rakennusta vuonna 1979. Kuva: Aimo Hyvärinen / Hgin kaupunginmuseo
Elmu sai Lepakon purkamisen jälkeen kaupungilta tilat Nosturista Hietalahdesta. Nosturi vuorostaan purettiin vuonna 2020.
Elmu
Ilmarisen toimitilat Porkkalankadulla
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































