Pizzaristeily
Tee pizzatilauksesi samalla kun varaat risteilyn
Kun varaat risteilyä, tee Katajanokanluodon pizzamenulta oma valintasi. Tarjolla on 6 erilaista pizzaa, myös kasvis- ja vegaanivaihtoehto.
Noin puolen tunnin matkanteon jälkeen laiva pysähtyy Katajanokanluodolle hakemaan uunituoreet pizzat laivan kyytiin. Pizzat tarjoillaan vain ennakkotilauksen tehneille.
Laivan baarista voi koko matkan ajan ostaa virvokkeita ja pientä naposteltavaa. Tarjolla on mehua, limua, oluita, siideriä, viiniä sekä tietysti myös kuohuvaa. Valikoimiimme kuuluvat niin suolaiset kuin makeat herkut sekä jäätelö. Voit nauttia ruokasi ja juomasi joko laivan sisätiloissa pöytien ääressä tai aurinkokannella. Laivakahvila palvelee koko matkan ajan.
Matkan varrella nähdään kantakaupungin ranta-alueita ja läheisiä saaria. Reitti kulkee ohi Kaivopuiston, Merisataman ja Uunisaaren. Katajanokanluodon pysähdyksen jälkeen nähdään mm. Lonna, Vasikkasaari ja Kruunuvuorenranta. Laajasalon rantaviivoilta matka jatkuu Tullisaarenselälle ja kohti Kulosaarta. Lopuksi laiva suuntaa ohi Mustikkamaan, Kalasataman ja Katajanokan, ja saapuu takaisin lähtöpaikkaansa, Kauppatorille. Laivasta löytyy reittikarttoja, joista voi seurata matkan etenemistä.
Lähdöt Kauppatorilta touko-syyskussa, keltaisten sightseeing-lippujen luota.
https://www.stromma.com/fi-fi/helsinki/retket-ja-matkat/teemaristeilyt/pizzaristeily-helsinki/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































