Grade 2 (UK), Juustopäät
Wightin saarella Englannin kanaalissa syntyy tämän hetken kiihkeintä old school -punkkia: Grade 2 on julkaissut kaksi albumi legendaariselle Hellcat Recordsille – tämä punk-trio kertoo Z-sukupolven tarinoita nykyhetken epäoikeudenmukaisuudesta ja turhautuneisuudesta, nuoruuden innolla ja perinteitä kunnioittaen. Soundi-lehti kirjoitti yhtyeen vuonna 2019 julkaistusta esikoisalbumista näin: “Kantaaottavat sanoitukset? Yksinkertaiset kitarariffit? Nopeat rumpukompit? Kaikki löytyy. Vaikka Grade 2:n pojat eivät ole vielä läheskään konkareita, on heidän musiikissaan kaikki ainekset olla tämän vuosituhannen vaihtoehtokulttuuri-ikoneja.”
Helsinkiläinen Juustopäät laittoi isoimman vaihteen päälle ja kaasun pohjaan syksyllä 2022 julkaistulla, järjestyksessään kuudennella albumillaan ”Mitä järkee!”. Bändin esikuvia ja 90-luvun juuria kunnioittava pitkäsoitto sisältää tarttuvaa punkrockia sekä tiukkaa skeittipunkkia ilman turhia lisäaineita. Nyansseja levyltä ei kuitenkaan puutu, kuten kuultiinkin jo radiohitiksi muodostuneella, albumilta lohkaistulta ”Taas kusit kaiken”-singlellä.
Juustopäät julkaisi 90-luvulla neljä albumia, teki satoja keikkoja ja myi kultaa. Bändin tunnetuimpia hittejä olivat mm. Voit sä lopettaa?, Kun tyttö rakastui punkkariin ja Joki. Bändi teki paluun vuonna 2015, ja on energiaa ja hikeä tihkuvilla keikoillaan paaluttanut itsensä suomipunkin eturiviin – punkrock ei kuole koskaan!
Grade 2 (UK), Juustopäät
To 8.6.2023
On The Rocks, Helsinki
https://www.rocks.fi/tapahtumat/grade-2-uk-juustopaat/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































