Lau Nau & Seitsemäs taivas (levynjulkkarit) Stinako
Showtime: 20:00
Lau Nau juhlistaa G Livelabissa kymmenennen albuminsa julkistamista, mukanaan bändinsä Seitsemäs taivas (Topias Tiheäsalo ja Hermanni Yli-Tepsa) sekä levyllä mukana olleita erikoisvieraita. Aphrilis-niminen levy julkaistaan samanaikaisesti niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin.
Lau Nau eli Laura Naukkarinen tunnetaan yhtenä Suomen profiloituneimmista kokeellisen musiikin tekijöistä. Hän kulkee seikkailullisen elektroakustisen musiikin ja lauluntekijyyden rajoilla, tekee elokuvamusiikkia ja monikanavaisia ääni-installaatioita. Lau Naun musiikissa modulaarisyntetisaattori, kelanauhurit ja kenttänauhoitukset soivat yhdessä lauluäänen ja akustisten soitinten kanssa.
Lau Nau on keikkaillut mm. Tokion Super Deluxessa, San Franciscon the Labissa ja Castro Theatressa, New Yorkin Knitting Factoryllä sekä Pariisin Palais de Tokyossa ja hänen levyjään on julkaistu Euroopan lisäksi myös Yhdysvalloissa ja Japanissa. Laura on voittanut Femmagaalan pääpalkinnon ja Taiteen valtionpalkinnon Huoneiden Kirja-työryhmän kanssa sekä ollut mm. Teosto-, Emma-, Jussi-ehdokkaana.
Stina Koistisen alias Stinakon ainutlaatuisessa indiepopissa on samanaikaisesti läsnä vastakkaisia elementtejä: riemua ja melankoliaa, kaipuuta ja päättäväisyyttä, voimaa ja herkkyyttä. Neoklassinen instrumentaatio antaa Stinakon moniulotteisille kappaleille ja laululle tilaa kukoistaa, samalla laulaja-lauluntekijyyden olotilaa laajentaen.
Stinako julkaisi syksyllä toisen albuminsa Ghostinan. Debyyttialbumi Ikuisuus oli Hyundai Nordic Music Prize ehdokas. Koistinen tunnetaan myös mm. Color Dolor -yhtyeestään, joka voitti Teosto-palkinnon 2018 levyllään Love.
“Ghostina-levy on kansainvälisen tason musiikkia. Omaleimaista, omakohtaista, läpeensä musikaalista, rehellistä, trendeistä ja miellyttämisestä piittaamatonta. Koistinen tekee vahvoja melodisia lauluja, johon hän onnistuu ryhmineen luomaan poikkeuksellisen värikylläisen sointimaailman ja huimia unenomaisia tunnelmia. Tekstit ovat ehtaa runoutta, ihmiselon ihmettelyä kipuineen ja iloineen. Joskus mietin, tajuammeko me suomalaiset edes, millainen aarre meillä Koistisessa on.”
– Mari Koppinen, HS
“Stinakolla haastavuus ei tarkoita vaikeaselkoisuutta. Kunnianhimoinen taidepop voi tunteilla rohkeasti ja skipata etäisen abstraktiuden. Stina Koistinen karttaa sekä lyyrikkona että laulajana itsestäänselvyyksiä, muttei myöskään konstaile kummallakaan kaistalla.”
– Pekka Laine, Soundi
Stina Koistinen: laulu, piano; Aili Järvelä: viulu, harmoni, huilu, mandoliini, perkussiot, laulu; Mila Laine: sello, laulu; Tapio Viitasaari: syntetisaattorit, laulu
https://glivelab.fi/events/lau-nau-seitsemas-taivas-levynjulkkarit-stinako-646c70874e3e97b544db5b8d/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































