Nalle Ö. 50v -bileet!
– – –
YLÄKERTA (18-):
– – –
JUHANI MISTOLA (tku)
Turkulainen lauluntekijä Juhani Mistola on ansioitunut muun muassa Luuvitosen ja Dead Flowersin kitaristina sekä keväällä 2021 perustamansa Mistolan Lasiset Linnut -yhtyeen laulaja-kitaristina. Soolona Mistola esittää niin omaa tuotantoaan uraltaan kuin valikoituja lainasuosikkeja.
– – – –
LOS MARTINEZ
Sukupolvirajat ylittävä Los Martinez on The Flaming Sideburns -yhtyeestä tutun solistin Eduardon ja tämän tyttären Amalia Martinezin duo, jonka he perustivat tarjotakseen yhteisiä musiikillisia ilon hetkiä niin toisilleen kuin kuulijoilleen eri vuosikymmeniltä tuttujen laatusävelmien parissa.
– – – –
ALAKERTA (21-):
. . .
LOVERS LEFT ALIVE
Lovers Left Alive edustaa helsinkiläisen katurockin tuoreempaa sukupolvea. Yhtye on jo saanut suurta suitsutusta muun muassa The 69 Eyes -yhtyeen solistilta Jyrki 69:lta, jonka kutsusta Lovers Left Alive on saanut lämmitellä “Öögia” lyhyen ajan sisällä jo useaan otteeseen.
– – – –
RIMBACHER (jkl)
Niko Rimbacher tuli tv:stä tutuksi jo kevään 2017 The Voice Of Finlandissa, missä laulaja-lauluntekijä tippui vasta Knockout-kierroksella. Nykyään mies johtaa sukunimeään kantavaa hard rock -ryhmää, jonka sävelmät tuovat mieleen Slave To The Grind -aikakauden Skid Row’n.
– – – –
SONIC ROOTS feat. CRAZY HEISKANEN
Stadin mystisimpiä rockpersoonia vilisevä Sonic Roots -yhtyeen keväällä 2010 julkaistu debyyttialbumi Kill Street Blues näki hiljattain päivänvalon verkon suoratoistopalveluissa. Tämän kunniaksi yhtye tekee nyt ainutlaatuisen erikoisesiintymisen, erityisvieraanaan Suomen kaikkien aikojen kovimpiin kitaristeihin kuuluva Crazy Heiskanen (Havana Black, Pelle Miljoona & Rockers).
– – – –
DEAD FUN
Huhtikuussa 2023 esikoiskeikkansa tehneen Dead Funin jäsenistö on vuosien saatossa marinoitunut muun muassa Andy McCoyn, Nakedin, Turun Romantiikan, The Salvationin ja Stereo Junksin riveissä. Tänä iltana Anzi Destruction, Pete Leppänen, Miki Leivo ja Mr. Tikka tarjoilevat ikimuistoisen aikamatkan kaikista klassisimpien katurockin iskusävelmien alkulähteille.
– – – – –
Liput: Tiketti 15 €, ovelta 20 € ( 3,5 € eteispalvelu 3,50).
– – – –
Etkot: 18.00-20.30 yläkerta (free entry)
LOS MARTINEZ
JUHANI MISTOLA (tku)
Jatkot: 20.30-01.00 alakerta:
DEAD FUN
SONIC ROOTS feat. CRAZY HEISKANEN
RIMBACHER (jkl)
LOVERS LEFT ALIVE
https://barloose.com/live/nelle-o-50v-bileet/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































