Funky Finns
Funky Finns on monelle tuttu pandemia-aikana julkaistuista näyttävistä videoista ja kappaleista. Ensimmäisen singlensä, United We Stand, yhtye julkaisi kesällä 2020 Suomen Punaisen Ristin rasismin vastaisessa hyväntekeväisyyskampanjassa. Mukana kappaleessa oli laulusolisteja kuudesta eri maasta: Joshua Ledet (US), Manuela Panizzo (Italia), David Silvah (Brasilia), Xantone Blacq (UK) ja Noel Saizonou (Benin) sekä Kleemola ja Pettinen Suomesta. Kaikki mukana olleet muusikot ja laulajat äänittivät osuutensa lockdownin takia itse omissa kotistudioissaan.
Tammikuussa 2021 yhtye julkaisi toisen singlen Very Dark Winter, jossa vierailevana solistina oli räppäri Bentality. Kolmas single Simpler Times julkaistiin syyskuussa 2021 ja tuolloin vierailijoina loistivat laulajat Jepa Lambert, Jonnu Heikkilä sekä Tuukka Haapaniemi (Club For Five).
Kokoonpanon musiikki yhdistelee soulia, funkkia, poppia, afroa ja jazzia. Olennaisena osana kappaleita ovat lukuisat laulusolistit, joiden stemmalaulu soi upeasti levyn kappaleissa sekä livenä. Tärkeässä roolissa on myös muhkea torvisektio, joka täydentää yhtyeen soundin. Funky Finns kutsuu musiikkiaan humaaniksi souliksi, koska kappaleiden sanoituksissa käsitellään tärkeitä aiheita kuten rasismin vastaisuutta, tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, nuorten henkinen pahoinvointia ja yhteen hiileen puhaltamisen voimaa.
Mikko Pettinen, laulu, Rhodes, trumpetti, sävellykset
Antti Kleemola, laulu, Hammond, syntetisaattorit, sävellykset
Onni Lonka, kitara, laulu, sävellys, sanoitus
Sampo Tiittanen, basso
Markku Heikkilä, rummut
William Suvanne, saksofonit, huilu
Hannu Lamminmäki, pasuuna, äänitys, miksaus
Jonnu Heikkilä, laulu, sanoitukset
Jepa Lambert, laulu
Teemu Mattsson/Erno Tiittanen, trumpetti
Joakim Berghäll, baritonisaksofoni
Kesto 1 h 30 min, sis. väliajan
Kaikukortti-tapahtuma
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:agefopklj4
https://fb.me/e/1axkTBCiy
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































