Lyttä & Tohtori Getto, Pessa, DJ Loasteeze
Spotifyn Top 50 -listan kärkikymmenikköön viimeisimmällä singlellään noussut Lyttä julkaisi viime kesänä ”REIJO”-albuminsa, jolla pitkään skenessä vaikuttanut Lyttä viimeistään lunastaa paikkansa Suomen räppikentällä myös sooloartistina.
REIJO-albumilla vierailevat Jyväskylän uuden aallon kirkkaimmat tähdet, kun fiittilistaa komistavat Gettomasa, Lauri Haav, Axel Kala sekä Pyrythekid. Tuotannon takaa löytyy niin ikään Suomen kärkikastia: Albumin biiteistä vastaavat Ruuben, Axel Kala, Skywalk, Xrphan sekä Lyttä itse.
Vuonna 2020 kehutun yhteisalbumin Tohtori Geton kanssa julkaissut Lyttä palasi soolomateriaalin pariin sainattuaan yhteisdiilin Överdogin ja Universalin kanssa. Kulttiyhtye Korstoraatiosta ponnistanut sekä Gettomasan keikka DJ:nä toiminut Lyttä on viime aikoina tehnyt nimeä myös tuotantopuolella. Artistin kädenjälkeä voi kuulla Gettomasan Veli mä vannon ja Istu -biiseillä sekä Joosu J:n Matador -singlellä.
Pessa on artistina R&B:n, jazzin ja hiphopin välimaastossa lahjakkaasti suunnistava monilahjakkuus. Kuopiolainen nuori muusikko, oikealta nimeltään Lorenzo Laakso on herättänyt kiinnostusta monella taholla lähes kokonaan itse luodun Jazzijäbä-debyyttialbuminsa julkaisun myötä. Kotistudiossa syntynyt albumi tuo esille artistin musikaalisuuden ja halun luoda jotain uutta Suomen musiikkikentälle. 11 vuotta trumpettia soittanut Pessa opiskelee Kuopion konservatoriossa, artistilla on tavoitteena kehittyä myös kosketinsoittimien, kitaran ja basson soittajana.
Lyttä & Tohtori Getto, Pessa, DJ Loasteeze
On The Rocks, Helsinki
LA 29.7.2023
https://www.rocks.fi/tapahtumat/lytta-tohtori-getto-pessa-dj-loasteeze/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































